Sattuu ja tapahtuu

Viime aikoina koirilla on ollut meneillään jokin ihmeellinen kohelluskausi. Pieniä haavereita tuntuu sattuvan jatkuvalla syötöllä ja vähän väliä saa olla hoitamassa ties mitä naarmuja tai saikuttamassa nilkuttavaa whippetiä. Sinni kolhaisi oikean etukinttunsa pääsiäisen aikoihin ja ontui kevyesti pari päivää. Kuvittelin jalan olleen jo kunnossa muutaman päivän levon jälkeen ja jatkoimme normaalia lenkkeilyä, mutta niin vaan Simpura kolaroi pellolla rallatessaan ja satutti jalkansa uudestaan. Seuraava lepojakso pidettiinkin sitten niin pitkänä, että jalka sai kunnolla parantua ennalleen.

Pari päivää sitten Sinni oli jälleen kerran osallisena ikävässä välikohtauksessa. Törmäsimme aamulenkillä siihen samaan epämääräisen pystykorvasekoitukseen, joka maaliskuussa jätti Simpun kankkuun hampaanjäljet. Tällä kertaa koira oli hihnassa, mutta jostain käsittämättömästä syystä ilman ennakkovaroitusta riuhtaisi itsensä irti taluttajansa otteesta ja kävi suoraan Sinniin kiinni. Onneksi ehdin tönäistä pystykorvan kauemmas ennen kuin se sai kunnon otetta ötökästä, mutta pienen naarmun se ehti jättää Sinnin lapaan. En voi uskoa Simpun huonoa tuuria. Sinni ei millään tavoin provosoinut tai edes huomannut hyökkääjäänsä ennen kuin se oli jo tulossa päälle. Pystykorva ei myöskään missään vaiheessa käyttäytynyt aggressiivisesti lähempää ohi kulkenutta Maisaa kohtaan, vaan tähtäimessä oli pelkkä Sinni. Ei ole helppoa pienellä raitapaidalla.

Reippaat retkeilijät

Maisa on myös saanut osansa kolhuista. Muikkunen on tätä nykyä taantunut taas pennuksi ja riekkuu ja hepuloi kuin heikkopäinen. Osumaa ovat ottaneet lähinnä koivet joko pienten nyrjähdysten tai naarmujen muodossa. Muutama päivä sitten tuli kuitenkin vähän isompi osuma kylkeen, aiheuttajana mitä todennäköisimmin Sinnin hampaat. Jälleen kerran pieni muistutus siitä, että näiden paperinahkaisten kanssa olisi ihan hyvä käyttää kuonokoppaa tietyissä tilanteissa, mutta eipä sitä millään usko ennen kuin omalle kohdalle osuu. Sinnikin on sellainen sähikäinen ja helposti kuumuva ärrieri, että ei pitäisi olla suuri yllätys että jossain vaiheessa sattuu vahinko. Jotenkin sitä on vain ajatellut että toinen on vielä niin pentu että ei sitä viitsisi kopalla kiusata. Vaikka faktahan on että Sinnissä ei ole ollut mitään pentumaista enää aikoihin ja tietyissä tilanteissa se on kipakampi kuin Pikku Myy eikä ole koskaan epäröinyt käyttää hampaitaan Maisaa ojentaessaan. Jospa nyt opimme jotain.

Maisa, vesipeto

Mansikka maistuu myös Maisalle

Onneksi elämä ei sentään ole ihan pelkkää kurjuutta ja kärsimystä. Jokaiseen päivään on mahtunut hauskoja hetkiä, iloisia sattumuksia ja yllättäviä onnistumisia. Esimerkkinä vaikkapa mukava retki Suomenlinnaan, josta tämän valitusvirren kuvat ovat. Reissussa kului koko päivä, keli oli huisin hieno ja koirilla taisi olla varsin hauskaa. Tyttelit pääsivät myös puntarille. Sinni painaa nyt n. 12 kg, puolisen kiloa on tullut lisää sitten huhtikuun alun ja se on kyllä helppo uskoa kun katsoo ötökän lihaskuntoa. Maisan lukemasta olin erityisen ylpeä. Reilu kuukausi sitten löysä ja lihakseton Makkonen painoi 13,9 kg, sunnuntaina vaa'alla seisoi 14,2-kiloinen huomattavasti timmimpi tyttö, jolla ei ole enää löysyydestä tietoakaan ja muskelit ovat palanneet lähes entiseen loistoonsa.

Loppukevennyksenä vielä Sinnin taidonnäytteet tämän päivän treeneistä. Se on kuulkaa huikean hieno pieni hippetti!







Videot  © Anna Salonpää