Seikkailua Savossa

Tässä kuussa on on kertynyt ajokilometrejä varsin kiitettävästi, joka perjantai auton nokka on suunnattu Etelä-Savoon järvimaisemiin. Kuun ensimmäisenä viikonloppuna ohjelmassa oli jo perinteeksi muodostunut mökki- ja näyttelyreissu. Tänä vuonna Mikkelissä ei järjestetty näyttelyä, joten retkikohteeksi valikoitui Juva. Ei hullumpi tapahtuma, mitä nyt keli oli vähintäänkin eksoottinen. Hillittömän helteen katkaisi hetkellisesti aivan järjetön kaatosade, eikä meillä tietenkään ollut sateenvarjoja tai mitään muutakaan sateensuojaa mukana. Koirat sentään pääsivät häkkien suojaan. Oikullisestä säästä huolimatta tulosta tuli, arvostelut ja muut nippelitiedot löytyvät tyttöjen omilta tulossivuilta. Maisa pani kehässä parastaan taitavan handlerin käsissä, Sinnin esitin itse. Sirmeli ei edelleenkeen oikein välitä mistän pönötystouhuista ja meinasi kuolla tylsyyteen, mutta käyttäytyi sentään sivistyneesti eikä näyttänyt kohtuuttoman hapanta naamaa. Onnistunut reissu silti kaikin puolin.

Juvan-retken kokoonpano: Wanda, Maisa, Sinni, Taiga, Kiwie

Loch Saimaan hirviö? © Riina Tuominen

Seuraavana viikonloppuna ohjelmassa oli venereissu, reittinä Puumala-Savonlinna-Puumala-mökki. Maisa on kokenut veneilijä ja nauttii matkanteosta, Sinniä hiukan jännitti alkuun, mutta nopeasti sekin rauhoittui torkkumaan ja katselemaan maisemia. Ensimmäinen yö vietettiin Piispanhuvilalla, jossa koirat pääsivät juoksentelemaan vapaana ja tutkimaan paikkaa omatoimisesti. Lisäksi niiden kanssa harjoiteltiin hiukan veneen laidoilla liikkumista, ja pian tytöt jo sujuvasti hoitivat itsensä maihin ja takaisin veneeseen omatoimisesti.

Koko lauantaipäivä vierähti ympäri Savonlinnaa seikkaillessa. Ilmeisesti whippetit eivät ole siellä kovin tavanomainen näky, sillä siskokset saivat melko paljon huomiota osakseen. Etenkin Sinni tuntui herättävän vastaantulijoissa ihmetystä ja erään pikkutytön kohdalla silkkaa kauhua. Lapsukainen oli täysin vakuuttunut, että narun päässä kekkaloi ihan oikea tiikeri eikä suinkaan raidoilla varustettu koira. Kyseinen pikkutiikeri toljotti silmät pyöreänä, kun ihmistaimi rääkyi kurkku suorana ja hyperventiloi äitinsä käsipuolessa roikkuen. Seuraavaa vastaantulijaa Sirmeli sitten mulkaisikin pahalla silmällä, eikä tämä jäänyt tappavan katseen iäkkäältä kohteelta huomaamatta. "Tuolla koiralla on voittajan katse", julisti papparainen juhlallisesti ja tuijotti tuimasti takaisin. Allekirjoittanut meinasi tipahtaa siihen paikkaan kierimään naurusta...

Uskollinen kulkuneuvomme

Savonlinnan tiikeri demonstroi kilpakumppaneita halveksuvaa voittajan katsetta

Sinni myös järjesti ylimääräistä ohjelmaa Savonlinnan satamassa. Pikkuelukka yliarvioi ketteryytensä ja valtavalla itsevarmuudella sohelsi itsensä veneen laidan yli järveen. Onneksi ötökkä on varsin uimataitoinen ja suunnisti määrätietoisesti kohti laituria, jolle sen sai vedestä nostettua. Yllättäen Sirmelin rautainen ego ei saanut pienintäkään kolausta eikä koiralapsi oppinut tapahtuneesta yhtään mitään, vaan rämäpäinen tyyli jatkui koko reissun ajan. Yllätys yllätys pikkukoiralla pidettiin pelastusliivit visusti päällä... Yö Törninpyörän laiturissa sujui onneksi varsin rauhallisissa merkeissä, kummasti vaan neljä ihmistä ja kaksi koiraa mahtuu Flipper 740:een riittävän mukavasti. Sunnuntain paluumatkalla veneessä oli jo kohtuullisen väsyneitä koiria. Mökiltä takaisin kapunkiin lähti pelkkä Sinni, Maisa ilmoitti varsin selkeästi jäävänsä mieluummin mökille vanhempieni hellään huomaan.

Rankkaa tuo reissaaminen. Huomatkaa taustalla näkyvä Olavinlinna.

Ainesta Hurtan pelastusliivimannekiineiksi?

Kaksi seuraavaa viikonloppua sujuivat pelkän mökkeilyn merkeissä, näillä helteillä ei lenkkeilyä ole juuri harrastettu vaan liikunta on hoidettu järvessä polskimalla. Kaupungissakin olemme yrittäneet metsästää erilaisia uimapaikkoja. Sinni tosin on käynyt joka maanantai Tuomarinkartanolla ratatreeneissä, tytteli on jo aika pätevä menijä ja jahtaa konepupua vauhdilla koko radan ympäri. Lähtö tapahtuu toistaiseksi avoimesta kopista, seuraavaksi sitten pitäisi alkaa sulkea etuveräjää. Tuskinpa tulee ongelmia senkään kanssa, ötökkä on nopea oppimaan ja hinku vieheen perään on kova.

Molemmat tytöt ovat tämän viikon lomailleet mökillä, viihtyvät siellä varmasti paremmin kuin hiostavassa pienessä asunnossa. Tänään sain kuitenkin töihin hiuksianostattavia viestejä, Maisa oli postinhakureissulla karannut vanhemmiltani ja lähtenyt tien laidassa hilluneen hirven perään kohtuullisen raivokkaasti. Ajohaukku lakkasi aikanaan kuulumasta eikä tytöstä näkynyt jälkeäkään... Kieltämättä heti ensimmäiseksi tuli mieleen ne pahimmat kauhuskenaariot, että Maisa on hirvenpotkun jäljiltä jauhelihana jossain keskellä metsää. Onneksi Makkonen löytyi pitkällisten etsintöjen jälkeen väsyneenä, onnellisena ja enimmäkseen yhtenä kappaleena. Hiukan se oli kuulemma reissussa rähjääntynyt ja naarmuja riitti paikattavaksi, mutta mitään isompaa haaveria ei metsästysretkellä sattunut. Toivotaan että loppuviikko sujuisi hiukan rauhallisemmin...

Vesiötökkä