Hei me ollaan hengissä

Sadan vuoden blogihiljaisuus ei missään tapauksessa tarkoita että oikeassa elämässä olisi ollut hiljaista, päin vastoin. Kiirettä on pitänyt niin työ- kuin koirarintamallakin ja blogin pitäminen on ollut prioriteettilistalla ehkä viimeisenä. Yhtä sun toista on kuitenkin viimeiseen noin 1,5 vuoteen mahtunut. Tiivistettynä: Maisa sairasti, Sinni harrasti ja tällä hetkellä kaikki on vallan mainiosti.

Vähän pidempi versio:

Maisa steriloitiin alkukesästä 2015, ehkäpä paras päätös ikinä. Neiti Makkonen nuortui silmissä ja taantui hömpäksi ja leikkisäksi hepulieläimeksi. Lähes vuoden verran elämä enimmäkseen hymyili, sitten alkoivat kipukohtaukset. Pari ensimmäistä olivat melko harmittomia ja menivät nopeasti ohi, toistaiseksi viimeinen oli sellainen että koko koira tärisi eivätkä takajalat tahtoneet kantaa. Kohtaus laukesi itsestään mutta tokihan syy oli selvitettävä. Maisan selkä kuvattiin uudestaan ja eihän se enää terveeltä näyttänyt. Päätelevymuutoksia useammassa nikamavälissä, jokunen pienehkö luupiikki ja muuta mukavaa. Iskiashermokin ilmeisesti ajoittain kunnolla puristuksissa. Kotiuduimme kipulääkekuurin, Cartrophen-pistosten ja lisäravinnearsenaalin kanssa ja kas kummaa, viikossa Maisa oli taas täydessä iskussa. Viimeiset puolisen vuotta Makkosen vointi on ollut erinomainen, selkä ei ole vaivannut lainkaan ja metsähepulointi on parasta ikinä. Toivottavasti jatkossakin.

W-H:n maastomestaruudet 2016
(c) Tuomas Tuomi

Sinni aloitti maastokisauransa kesällä 2015. Ekasta kisasta napsahti serti ja sama meno jatkui alkukaudesta 2016. Juoksut osuivat touko-kesäkuulle ja arvioin hiukan väärin juoksuista ja valeraskaushuuruista toipumiseen tarvittavan ajan, mikä näkyikin sitten huonona kisavireenä. Loppukaudesta tuttu vauhti ja tekemisen meininki löytyi jälleen ja lokakuun puolivälissä kisakausi päätettiin tyylillä Hailuodon maastoissa: viides SERTK ja FI KVA-M. Ratakirjatkin Sinni sai jo alkukaudesta 2015, mutta toistaiseksi olemme ehtineet kilpailemaan ovaalille vain kahdesti. Ensi kaudella toivon mukaan panostamme siihenkin. Talvitauon alkajaisiksi Sinni sai luopua ylimääräisistä sisuskaluistaan. Sterkasta toipuminen on ollut hämmentävän nopeaa, on ollut hivenen haastavaa selittää Simpulle mitä käsitteet "toipilas" ja "hyppykielto" ja "onko pakko aina mennä täysii" tarkoittavat.

Tällä hetkellä vietämme rauhallista marraskuuta, mihinkään ei ole kiire (ainakaan koirilla) ja saa nukkua sohvalla peiton alla ihan niin paljon kuin haluaa. Harrastusjuttuja ja muita ylimääräisiä aktiviteetteja mietitään ehkä taas ensi vuoden puolella, mutta juuri nyt on hyvä näin.