Positiivisuuspläjäys

Varoitus! Tämä kirjoitus sisältää huomattavan määrän hehkutusta ja myönteisiä adjektiiveja.

Tämä on ollut aivan ihana marraskuu. Keli on ollut ajoittain aivan huikea ja vuodenaikaan nähden täysin poikkeuksellinen. Aurinkoa on riittänyt, koirat ovat olleet aivan riemuissaan ja kirmanneet pitkin metsiä ja peltoja milloin kahdestaan, milloin vähän isommalla porukalla. Itse olen ollut aivan luokattoman vastuuton opiskelija ja jättänyt hirveän määrän luentoja väliin, aurinkoisina päivinä (etenkin marraskuussa...) on suorastaan rikollista nököttää pimeässä luentosalissa. No, ainakin koirat kiittävät. Olen ulkoiluttanut kameraa koirien mukana aika ahkerasti ja kuvia katsellessa tulee aivan uskomattoman hyvälle tuulelle. Maisa ja Sinni, siinä vasta parivaljakko. Siskokset ovat todella hitsautuneet yhteen, niiden leikkejä on suorastaan liikuttavaa seurata ja ne täydentävät toistensa persoonia upeasti. Ihanat tytöt, ei voi muuta sanoa!

Peltorallit

Maisa on suoraan sanottuna puhjennut kukkaan Sinnin saapumisen myötä. Maikulla on toisinaan taipumusta pieneen lahnailuun ja joskus se on ollut suorastaan masentuneen oloinen. Heti Maisan tullessa noin 1,5 vuotta sitten oli aivan selvää, että se on laumasielu, ja se nimenomaan kaipaa koiralaumaa. Maikku on aina ollut hirveän onnellinen kun sillä on muita whippettejä ympärillä. Laumasieluisuus ei kuitenkaan tarkoita että Maisa olisi jotenkin välinpitämätön ihmisiä kohtaan, melkeinpä päin vastoin. Aina se on tykännyt kaikesta yhteisestä puuhailusta, mutta Sinnin ansiosta Maisaan on tullut ihan uudenlaista iloa, energiaa ja tekemisen meininkiä ja se näkyy niin kotona, lenkeillä kuin treeneissäkin. Olemme nyt käyneet keskiviikkoisin hallilla treenailemassa omatoimisesti ja Maikku on ihan liekeissä! Ihan sama mitä treenataan, tokoa, agilitya, näyttelyjuttuja tai ihan vaan hupaisia temppuja, Muikkunen on täysillä mukana. On se vaan niin mielettömän rakas pieni pönttöpää <3

Maisa <3 On se vaan kaunis otus, vaikka itse sanonkin!

Sinni puolestaan kasvaa ja kaunistuu. Katkaravusta neljän tikun nokassa on hiljalleen kuoriutunut ihan lupaava nuori whippetinalku. Simpasta löytyy aika kivasti kurveja (verrattuna Maisaan joka oli samassa iässä tasapaksu pötkö tolppajalkojen päällä, toki kaunis sellainen) ja viimeisimpänä villityksenä se on kasvattanut itselleen ihan huikean kaulan! Sinnin hyvät puolet eivät rajoitu pelkästään ulkoisiin ominaisuuksin. Kerta toisensa jälkeen yllätyn sen suunnattomasta oppimiskyvystä ja -halusta. Sinnillä todella on jonkin sortin työmoraalia, esimerkiksi tänään aamupäivällä pentu istui kuin tatti ja suorastaan kerjäsi lisää aivopähkinöitä ja temppuilua vaikka lapseksi taantunut isosisko pyöri vieressä väkkäränä ja hakkasi vinkulelulla päähän. Sinni on myös loistanut treenihallilla, hälinä ei sitä paljoa hetkauta vaan tomera pikkuneiti keskittyy tekemiseen. Huikea ipana, aivan nappivalinta meidän tiimiimme!

16-viikkoispönötys. Ei paha, vai mitä!

Pikkutiikeri

Ai niin, kävihän Sinni 16-viikkoispäivän kunniaksi rokotuksillakin. Painoa oli kertynyt viime kerrasta mukavasti, vaaka näytti nyt 8,25 kg. Vertailun vuoksi, Maisa painoi samassa iässä 8,9 kg. Pikkuötökkä oli totuttuun tapaan hurjan reipas, edes rabiesrokotus ei neitiä hetkauttanut. Tytteli vaan imuroi nameja naamaansa ei edes huomannut mokomaa piikkiä. Jälleen kerran Simppa todettiin kaikin puolin terveeksi pennuksi ja lääkäri vielä kehaisi neidin muskeleita (ai mitä musekeleita, aika ruippana se kyllä oikeasti on...). Hampaitakin on irronnut jo useampi ja uusia pukkaa, purukaluston osalta näyttää tällä hetkellä oikein hyvältä. Ainoa huomautettava asia Sinnissä oli pieni finnimäinen karvatupen tulehdus yhden viiksikarvan juuressa, mutta sen pitäisi kadota ihan vaan puhdistamalla.

Siskokset <3 Ei Sinni onneksi vielä ihan Maisan mitoissa huitele!

<3

15-viikkoiskuulumisia ja muuta elämää

Sinnille pamahti tänään mittariin 15 viikkoa ja vähitellen alkaa huomata ettei pikkuötökkä olekaan enää niin pieni. Tappijalkaisesta pallerosta on kuoriutunut solakka koipeliini, joka päästelee tuhatta ja sataa Maisan perässä juostessaan ja vie sohvalla yhä enemmän tilaa. Myös henkisellä puolella on tapahtunut kehitystä. Pentu ei enää touhota päättömänä eestaas vaan se ihan oikeasti ottaa kontaktia, kuuntelee, oppii ja käyttää päätään. Aivotoimintaa todella on havaittavissa!

Sinni pysyy jo aika hyvin Maisan vauhdissa!

Pakko kyllä myöntää etten voi juurikaan ottaa itselleni kunniaa Sinnin kouluttamisesta. Suurimman työn on ehdottomasti tehnyt kukas muukaan kuin Maisa. Sinni tietenkin tarkkailee isosiskoaan herkeämättä ja matkii aivan kaikessa. Maisaa seuraamalla Sinni on oppinut oikeastaan kaikki meillä käytössä olevat arjen peruskäskyt ja muutaman turhemman tempun vielä siihen päälle. Esimerkkinä nyt vaikka maahanmeno. Tuossa viime viikolla yksi ilta temputtelin Maisaa, Sinni katseli vieressä ja sai itsekin silloin tällöin namin kun tajusi istua oikeassa kohdassa. Yhdessä vaiheessa huomasin, että aina kun käskin Maisan maahan, myös Sinni kävi maate muutaman sekunnin viiveellä. Ei muuta kun seuraavalla kerralla painokas "maaaahan" ja nami nassuun kun pennun kyynärpäät kolahti lattiaan ja kappas, nyt mulla on penska joka handlaa maahanmenon ilman mitään avustavia käsimerkkejä tai muita hömpötyksiä.

Tyttelit. Ja auringonpaiste! Marraskuussa!!

Oikeastaan pöydällä seisominen on ainoa asia jonka voin rehellisesti sanoa opettaneeni Sinnille ihan itse. Harjoittelu on hiljalleen tuottanut tulosta ja kun kehonhallinnan lisäksi pennulla alkaa olla myös malttia niin mikäpä siinä seistessä. "Harmi" vaan että kasvun myötä kummallisesta katkaravusta on kuoritunut varsin näppärän näköinen whippettyttö josta saattaa tulevaisuudessa tulla jotain hyvin paljon ihanaa äitiään muistuttavaa. Jos näin käy, joudun ehkä pyörtämään päätökseni Sinnin jättämisestä näyttelyharrastuksen ulkopuolelle, eihän sellaista kaunotarta ole sopivaa pitää vain omien silmien ilona. Minähän tosiaan olin ilomielin ottamassa sitä pentueen "ruminta" puppanaa, kun mielestäni yksi näyttelykelpoinen koira taloudessa on aivan riittävästi.

Ensin yhdeltä...

... ja sitten toiselta puolelta

Mitähän vielä... Ainakin sisäsiisteyden suhteen Sinni on ollut vallan esimerkillinen. Minkään sortin vahinkoja ei ole näkynyt aikoihin ja ulkoilukertoja on voinut vähentää tasaisen varmasti. Tällä hetkellä Sinnille riittää päivässä 1-2 lisäpissatusta kolmen normaalin lenkin lisäksi. Yksinolo-ongelmat ovat meillä tuntematon käsite, Sinnin tekemät tuhot rajoittuvat edelleen siihen ekan viikon aikana teurastettuun kasviin. Nukkuminen tuntuu olevan se suosituin aktiviteetti kun olen poissa. Hampaat alkavat ilmeisesti hiljalleen vaihtua, Sinnin poskihampaat näyttävät kadonneen tyystin ja luiden kaluaminen on lähinnä imeskelyä. Iltaisin on esiintynyt pienimuotoista kitinää ja levottomuutta, mutta Simppa osaa tarvittaessa hakea itselleen luun, lelun tai Maisan koiven ja rauhoittuu nopeasti kun on vähän aikaa natustellut.

Suosituin sisätila-aktiviteetti

Pakko myöntää, toisinaan hiukan hymyilyttää tuota pientä lahna kakkosta katsellessa. Ennen luovutusta Sinniä kuvailtiin mm. sanoilla "kamala" ja "riivattu". Itsekin mietin kahteen kertaan että riittääkö rahkeet Maisaa huomattavasti villimpään ja vilkkaampaan kakaraan ja ajattelin jo kauhulla sitä hävitystä minkä pentu todennäköisesti saisi aikaan. No, tällä hetkellä Sinni kyllä vaikuttaisi olevan ainakin kolmesta siskoksesta se kiltein ja rauhallisin tapaus. Niin ne luonteet vaan saattaa muuttua! Toki täytyy muistaa että meillä koirat viettävät varsin aktiivista elämää, Sinnillä on Maisa ja pentuesiskot leikkikavereina ja lisäksi harrastellaan pääkoppaa rasittavia juttuja melko usein. Maisa puolestaan toimii hyvänä esimerkkinä rauhoittumisen suhteen ja on Sinnillä omastakin takaa varsin toimiva off-nappula. Kolmesti päivässä korttelin ympäri -meiningillä Simppa varmaan olisikin ihan kamala, mutta sopii meidän arkeen aivan loistavasti.


Jos nyt sitten vielä lyhyesti niitä ihan yleisiä kuulumisia ja jätetään Sinnin analysointi sikseen. Viime viikolla käväistiin molempien tyttöjen kanssa hallilla ihmettelemässä menoa. Maisan kanssa muisteltiin tokojuttuja ja hupimielessä kokeiltiin agilityputkea. Maikku oli ihan innoissaan kun pääsi pitkästä aikaa puuhailemaan ja suoritti tehtävät iloisesti häntä heiluen. Putken kanssa meinasi alkuun mennä päältäjuoksuksi mutta nopeasti Muikkunen taas muisti homman nimen. Sinni keskittyi hallilla lähinnä ihmettelemään maailman menoa. Muutamat luoksetulot sujuivat hienosti, lisäksi testailtiin näytelypöytää ja loppukevennyksenä penska pääsi rallaamaan putken läpi. Hauskaa oli! Täytyypä yrittää metsästää noita vapaita hallivuoroja tulevaisuudessakin. Muuten sitten on harrastettu metsä- ja peltoralleja hyvässä seurassa vaihtelevalla kokoonpanolla. Lilo-sisko asuu ihan naapurissa ja kimppalenkkejä tulee harrastettua liki päivittäin enemmän ja vähemmän suunnitellusti. Viikonloppuna oltiin taas isommalla porukalla Jakomäki-lenkillä ja Maisakin pääsi taas suureksi riemukseen juoksemaan vähän aikuisemmassa porukassa.

Maikku <3

Mökkihöperöt

Vietimme tyttöjen kanssa pitkän viikonlopun mökkimaisemissa. Keli oli enimmäkseen harmaa ja tihkusateinen, mutta se ei pahemmin siskoksia hidastanut. Neidit olivat varsin tyytyväisiä saadessaan olla villejä ja vapaita. Etenkin Maisa otti mökkeilystä kaiken ilon irti, Suuri Metsästäjä huiteli omia polkujaan ja istui milloin minkäkin kiven tai kallion päällä tarkkailemassa valtakuntaansa. 

Makkonen on kyllä varsinainen kiipeilijä, sen on aina päästävä mahdollisimman korkealle tähyilemään. Keskiviikkona ennen mökille lähtöä käväisimme pitkällä lenkillä kotimetsässä ja Maisa taas tuttuun tapaansa kapusi ylös kalliolle. Neiti näytti oikein ylväältä siellä poseeratessaan ja aurinkokin juuri tuli esiin pilven takaa. Samalla hetkellä jostian pusikosta rämpi lenkkeilijä ja meinasi saada slaagin kun huomasi Maikun. Kommentti oli kyllä hiukan huvittava: "Herranjestas, koirako tuo on? Sehän näyttää aivan joltain taruolennolta!" En sitten viitsinyt kysyä että mitä taruolentoa Muikkunen muistuttaa, suohirviötä vaiko ehkä yksisarvista...

No, pidemmittä puheitta, mökkihöperöintikuvia: 

Metsäläiset. Nauroin kuollakseni Simpalle kun se jäi yksinään kököttämään tuonne kallion päälle kuun muut lähti jo jatkamaan matkaan. Penska veti ihan hirveät raivarit kun huomasi jääneensä jälkeen ja murisi ja ärjyi kuin mikäkin villipeto könytessään vauhdilla rinnettä alas.

Kovin on sievät ja pienet höröttimet

Pieni lippahattuilija

Mökki-ilma muuttaa Maisan aina pystykorvaksi

Jep, Sinnillä on meneillään vähän vekkuli korvavaihe

Nassikka hyppii silmille...

... ja saa siitä hyvästä kuulla kunniansa.

Tinttejä lähes joka lähtöön

Vilkas viikonloppu ja ekat rokotukset

Tämän viikonlopun tunnuslauseena olisi voinut olla "vaikeuksien kautta voittoon". Ohjelmaa oli tiedossa runsaasti: perjantaina Sinnin ja siskojen leikkitreffit, lauantaina Lahden kv näyttely kera Maisan ja Kiwien ja sunnuntaina vielä kunnon whippettreffit Jakomäessä. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Torstai-iltana Maisa alkoi ontua oikeaa etujalkaansa. Mitään syytä ontumiselle ei alkuun löytynyt, Maisa ei aristanut mitään kohtaa eikä ollut kolhinut itseään mihinkään. Kivensiru anturassa vaikutti mahdolliselta koska ontuminen oli voimakkainta kovalla alustalla kuten asvaltilla, nurmikolla ja sisällä ontumista tuskin havaitsi. Tassusta ei kuitenkaan löytynyt mitään ylimääräistä. Perjantaina töiden jälkeen vaivojen aiheuttaja löytyi, Maisa oli tunnollisesti imeskellyt kipeän kohdan huomattavan punoittavaksi. Varpaanvälissä oli ikävän näköinen hiertymä johon viereinen kynsi vielä hankasi. Ei muuta kun Vetramiliä kunnon kerros ja tassu pakettiin hirveässä kiireessä, sitten Simppa kainaloon ja pentutreffeille.

Siskosten leikkitreffit sujuivat hienosti, sääkin suosi ja laskeva aurinko toi mukavasti valoa muuten niin harmaaseen päivään. Pennut jaksoivat juoksennella ja painia varsin pitkään ja kamera lauloi... Ennen kotimatkaa piipahdettiin vielä sisällä ottamassa pennuista seisotuskuvat, ihme kyllä Sinni malttoi hienosti ja ihan oikeasti seisoi! Harjoittelu on tuottanut tulosta :) Hyvin sujuneeseen päivään saatiin kuitenkin vähän ikävämpi loppu. Sinni alkoi oksennella illalla ja maha oli muutenkin kovin kuralla. Muuten pentu oli onneksi kotuullisen pirteä eikä vaikuttanut kauhean kipeältä. Yöunet jäivät kuitenkin erittäin vähäisiksi, Sinnin mahatauti jatkui aamuneljään ja siivottavaa riitti...

Siskokset saivat huisin hienot Lilon emännän ompelemat takit! (kuva: Riina Tuominen)

Koko kopla: Lilo, Taiga ja Sinni (kuva: Riina Tuominen)

Lauantaiaamuna tunnelma ei ollut varsinaisesti katossa. Maisan näyttelykunnosta ei ollut mitään varmuutta, Sinni oli ihan nuutunut taudin jäljiltä ja itse olin aivan zombina väsymyksen takia. Eipä siinä silti muu auttanut kun nakata pikkuötökkä vanhemmille hoitoon, noutaa Riina ja Kinkku mukaan ja suunnistaa kohti Lahtea ankeassa sumussa. Näyttelypaikalla selvisi nopeasti että Maisan kinttu oli kuin olikin riittävän hyvässä kuosissa eikä ontumisesta ollut enää tietoakaan. Ei se tosin ihan hirveästi lohduttanut, urosten luokkia seuratessa oli ilmiselvää että tuomari ei Maisan tyypistä pahemmin perustaisi... Vaan ihminen on erehtyväinen! Lopputulemana PN2 kera varasertin ja varacacbin, jotta hupsista vaan :) Kinkku oli vielä hienosti PN3, joten eipä se nyt ihan turha reissu ollutkaan. Maisan handlauksesta kiitokset ihanaiselle kasvattajalle, Jutta saa tytöstä kyllä parhaat puolet esiin!

Sunnuntaina aamulla alkoi elämä näyttää jo hyvinkin valoisalta aamupäivän treffejä ajatellen. Maisan jalka oli kuin uusi ja Sinni oli täysin toipunut mahataudistaan, virtaa riitti vaikka muille jakaa. Käytin neidit pikaisella aamupissatuksella ja olin juuri eteisessä kuivaamassa Maisan tassuja kun olohuoneesta kuului kolahdus ja sen jälkeen "VIU VIU VIU PIIIP MÄÄ KUALEN!" Pikkuötökkä istui keskellä olohuoneen lattiaa ja rääkyi kurkku suorana etutassuaan ilmassa roikottaen. Ei saakeli. Onneksi tällä kertaa Sinnin reaktio oli täysin ylimitoitettu suhteessa vamman vakavuuteen ja viiden minuutin päästä penska taas kohelsi iloisena ympäri kämppää kaikilla neljällä jalallaan.

Jakomäkitreffit sujuivat erittäin mukavissa tunnelmissa, ensin lenkkeili siskostrio kera pikkuruisen Pikkan. Pennut leikkivät ja juoksentelivat hyvän aikaa, hauskaa oli kaikilla! Väsymyksen viimein iskiessä pennut saivat jäädä autoon päiväunille ja lähdettiin vähän vauhdikkaammalle lenkille isojen tyttöjen eli Maisan, Wandan, Kiwien, Olgan ja Tuikun kanssa. Mukava päivä kaiken kaikkiaan, kotona oli hiljaista ja rauhallista aamupäivän reippailun jäljiltä.

Sinni ja Lilo (kuva: Riina Tuominen)

Muikea metsäneläin (kuva: Riina Tuominen)

Huisin ihana kanto! (kuva: Riina Tuominen)

Pikka ja Sinni (kuva: Riina Tuominen)

Vielä tarkeni kahlailla lammessa (kuva: Riina Tuominen)

Tehokaksikko Maisa ja Wanda (kuva: Riina Tuominen)

Kaikki yhes koos! Tuikku, Olga, Maisa, Wanda ja Kiwie (kuva: Riina Tuominen)

Metsäneläin luontaisessa elinympäristössään (kuva: Riina Tuominen)

Illalla väsytti jo kovin. Isosiskon päällä on hyvä kelliä :)

Tänään käväistiin 12-viikkoispäivän kunniaksi hakemassa Sinnille rokotukset. Ötökkä oli hurjan reipas, ei edes huomannut koko piikkiä. Päässä pyöri vain namit ja iki-ihana henkilökunta. Myös Maisa oli turistina mukana, Maikku on aina tykännyt eläinlääkärissä käynnistä. Hömpän mielestä se on naminsyöntipaikka ja kiire ovelle on kova :) Molemmat kävivät myös puntarilla, Sinni painaa tällä hetkellä 6,6 kg (Maisa painoi saman ikäisenä 7 kg) ja Muhku-Maisan lukemaksi saatiin tasan 14 kg.

11-viikkoinen ötökkä

Simppa täytti tänään huimat 11 viikkoa ja sai juhlan kunniaksi matolääkkeet nassuun. Pikkuötökkä ei ole enää niin pieni, painoa oli noin viikko sitten jo päälle 5 kg ja pennun jalat ovat venähtäneet pituutta huimasti. Ei ihme että koipeliini on toisinaan huteran ja epävakaan oloinen, tällä hetkellä Sinni tuntuu olevan pelkkää jalkaa. Huteruudesta johtuen Simpasta ei ole saatu seisotuskuvia sitten luovutuksen, mutta kaikki ajallaan. Tällä hetkellä hyttynen ei vaan pysy koivillaan riittävän tukevasti edustavia kuvia varten. Mutta jos kuvittelee katkaravun neljän tikun päällä niin pääsee aika lähelle penskan tämänhetkistä olomuotoa :D

Kasvun lisäksi viime viikkoina on tapahtunut muutakin kehitystä. Sinni on nyt n. viikon ajan suoriutunut kokonaisista työpäivistä ilman yhtäkään lammikkoa! Se siis jaksaa pidättää putkeen yli 7 tuntia, aika hyvä suoritus noin nuorelta :) Sinni myös oppi vihdoin ja viimein hyppäämään sohvalle ja sänkyyn, takapäähän on tullut voimaa lisää vaikka hutera se toki edelleen on. Edelleen ipana kyllä herkästi jää lattialle kitisemään eikä millään viitsisi edes yrittää itse, mutta kun nostopalvelu ei enää pelaa niin pakko on ihan omin pikku jaloin loikata.

Pikkuotus 12.10.

Sinnin siskot muuttivat nekin Helsinkiin tuossa reilu viikko takaperin ja Simpura onkin treffaillut ahkerasti naapurissa asuvaa Liloa. Taiga-siskon kanssa puolestaan oltiin mökkeilemässä viikonloppuna, mukana olivat tietysti myös Maisa, Kiwie-äippä ja Wanda-"täti". Oliko kyllä taas vähän turhan jännä reissu, perjantai-iltana törmättiin pentujen kanssa jumalattoman isoon supikoiraan joka ei millään olisi halunnut poistua paikalta, murisi vaan. Pennut onneksi eivät huomanneet koko elukkaa ja häipyihän se lopulta takaisin metsään kun tarpeeksi mesosin ja viskelin hiekkaa sitä kohti. Lauantai-iltana puolestaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheutti kolmen hirven kopla joka rymysi metsässä aivan tien vieressä. Koirat tietysti oli lenkillä irrallaan eikä hihnoja ollut edes mukana, siinä sitten pidäteltiin kolmea metsästyshaluista whippettiä takin kauluksista. Pennut eivät onneksi taaskaan ymmärtäneet tilanteesta yhtään mitään, viiden koiran pitelyyn ei olisi kädet riittäneet.

Rallittelua Lilo-siskon kanssa 12.10.

 Maisan suhteen ei juuri ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Agility jäi nyt harmillisesti tauolle kun uutta treeniaikaa ei saatu sovittua, mutta eiköhän sitä jossain vaiheessa päästä jatkamaan! Maisa on edelleen aivan rakastunut pikkusiskoonsa ja pitää tarkasti huolen ettei pentu häviä mihinkään. Metsälenkeillä Maisa ei liiku eteenpäin metriäkään jos Sinni on jäänyt sen mielestä liian kauas taakse. Samoin mökillä isosisko vahti tarkasti ettei pikkuötökkä katoa kanervien sekaan. Maisa on valitettavasti joutunut tyytymään hiukan normaalia vähäisempään liikuntaan, aika ei yksinkertaisesti aina riitä koirien lenkittämiseen erikseen. Siispä tytöt pääsevät useimmiten metsälenkeille yhdessä ja silloin toki edetään Sinnin tahdissa. Ei Maisaa kyllä näytä yhtään haittaavan, mutta tietysti omatunto soimaa silti. Ensi viikon lopussa työt kuitenkin loppuvat, sitten on päivisin taas enemmän aikaa puuhailla erikseen kummankin tytön kanssa.

Reippaat mökkeilijät Kiwie, Sinni, Maisa, Wanda ja Taiga. Ei uskoisi miten hankalaa koko viisikon saaminen samaan kuvaan oli....

Sinni 9 viikkoa!

Sinni pieni silakka saavutti tänään huikean yhdeksän viikon iän! Merkkipäivän kunniaksi napero oli murtautunut ulos makuuhuoneesta työpäivän aikana ja pureksinut mummin vanhan perintökasvin siististi poikki. Muuten kirppu oli kyllä ollut ihan siivosti, äänitteen perusteella leikkinyt vähän Maisan kanssa ja muuten vetänyt sikeitä.

Sinni on edelleen ollut varsin kiltti ja vaivaton lapsi. Yöt se nukkuu kiltisti, mitä nyt toisinaan tulee herättelemään siinä kolmen-neljän maissa kun pitäisi pissalle päästä. Yksinolossa ei ole sitten minkäänlaisia ongelmia, jätti pennun sitten kokonaan yksin tai Maisan kanssa. Sinni ei huuda perään tai tuhoa paikkoja, vetää vaan unta palloon tai nakertaa luita. Sisäsiisteys on niin hyvällä mallilla kuin tuon ikäiseltä voi odottaa. Työpäivän aikana lattialle saattaa ilmestyä joku lätäkkö, mutta muuten kaikki tehdään huolellisesti ulos.

Maisa on Sinnin suuri esikuvaja  maailman kärsivällisin isosisko. Maisa ei sano pahasti vaikka Sinni repii korvasta tai könyää päällä unia häiritsemässä. Sinni on matkinut Maisalta monia käytösmalleja ja odottaa mm. iltaruokaansa sievästi isosiskon vieressä istuen. Hihnassa pentu kulkee varsin näppärästi, mitä nyt toisinaan hiukan jumittaa paikallaan ja kotiin päin on välillä kova kiire. Seisomista, istumista ja odottamista on hiukan harjoiteltu ja ne sujuvatkin jo aika hienosti! Pieneksi sähikäiseksi Sinni malttaa olla paikoillaan hämmästyttävän hyvin.

Sohvanvaltaajat. Yllättävää kyllä Sinni ei vieläkään osaa hypätä sohvalle itse.

Sinni on viime päivinä päässyt tutustumaan vähän metsäpolkuihin. Se seuraa hienosti mukana ja pitää itse huolta ettei eksy kovin kauas. On myös ollut hyvä huomata että vaikka Maisa huitelee omia juttujaan vähän kauempana, Sinni ensisijaisesti seuraa minua eikä isosiskoa. Ulkona ei ole vielä tullut vastaan mitään mikä Sinniä jännittäisi, vaan bussit, toiset koirat ja muut kulkijat ohitetaan joko välinpitämättömästi tai pienten ilopomppujen kera. Myös autoilua on vähän harjoiteltu ja yllätys yllätys, sekin sujuu varsin mallikkaasti. Alkumatkasta Sinni saattaa hiukan kitistä mutta rauhoittuu pötköttelemään parissa minuutissa.

Oikeasti se on ihan normaali...

Metsästä löytyi aarre!

Lahna-agilityä ja ihana pentu

Maisan kanssa oli tänään jatkokurssin viimeinen treenikerta. Jo kotona ennen lähtöä aavistin että treeneissä oltaisiin varsin fletkumatomeiningillä, Maisa ei nimittäin jaksanut yhtään innostua treenikamojen pakkaamisesta ja autossakin se simahti takapenkille vaikka varmasti tiesi minne ollaan menossa. Hyvin tytteli kuitenkin skarppasi ja suoritti tehtävät varsin moitteettomasti, joskin hiiiiitaaasti ja rauhallisesti. Tänään päästiin tekemään jo ihan oikeaa neljän esteen rataa ja harjoiteltiin siinä sivussa valssausta. Maisan edellisten kertojen mörkö eli A-este sujui tänään kuin vettä vaan, neiti ei epäröinyt hetkeäkään. Myös putken kanssa jokin loksahti paikoilleen eikä Maisa kovinkaan aktiivisesti pyrkinyt ohi tai putken päälle. Sen sijaan aitojen kanssa oli niin laiskamato että huh, hyvä että jaksoi kinttunsa nostaa rimojen yli. Agilitytreenit toivon mukaan jatkuvat tämänkin kurssin jälkeen, ainakain ihana opemme oli taas järjestämässä seuraavaa jatkokurssia juuri meidän porukallemme :)

Agitreenien ajan Sinni oli kotona ihan yksin vajaa kaksi tuntia. Tapani mukaan äänitin sen yksinolon Audacity-ohjelmalla. Taitava pikkuneiti ei päästänyt pihaustakaan koko aikana, taisi vedellä sikeitä. Iltapäivän rymylenkillä saattaa toki olla jotain osuutta asiaan... Mutta taas kerran olen kyllä positiivisesti yllättynyt pennun kanssa, Sinni on ihan mielettömän fiksu ja selväpäinen pieni otus vaikka tiettyä riiviömäisyyttä neidistä löytyykin. Ensimmäisenä voisi mainita sisäsiisteyden, sen suhteen pikkuneiti on osoittautunut jopa etevämmäksi kuin isosisko saman ikäisenä. Sinni pidättää hienosti yön yli eli noin 7,5 tuntia. Työpäivienkään aikana ei ole ilmestynyt yhtäkään lätäkköä lattialle, vaikka yhtäjaksoista sisällä oloa tuleekin aamupäivällä pari-kolme tuntia ja iltapäivällä suunnilleen neljä. Saa nähdä miten käy torstaina kun ei ole päiväulkoiluttajaa tiedossa.

Yksinolot ovat myös alusta asti sujuneet mallikkaasti. Sinni ei ole vielä kertaakaan jäänyt vinkumaan perään kun olen lähtenyt, jäi se sitten kotiin Maisan kanssa tai kokonaan yksin. Neiti painuu vauhdilla omaan (eli Maisan...) petiin kun portti makkarin ovella laitetaan kiinni. Kotiinpaluut eivät aina ole yhtä hiljaisia, alkuun Sinni heräsi oven kolahdukseen ja tuli portille vaatimaan poispääsyä. Muutamasta kerrasta pikkuötökkä kuitenkin oppi, että portti ei aukea ennen kun leipäläpi on ummessa. Mitään eroahdistukseen viittaavaa neidillä ei tosiaankaan ole, satunnaiset nauhalle tallentuvat mölähdykset taitavat ennemminkin olla pientä tylsisitymistä.

Pienet naskalihampaat isketään toisinaan myös vähemmän sallittuihin paikkoihin, mutta ihme kyllä Sinni on oppinut kieltosanat hetkessä ja jopa tottelee niitä erittäin hyvin. Järsintätarpeen iskiessä pentu kuitenkin pääsääntöisesti etsii suuhunsa luun, lelun tai Maisan. Maisan jo alun alkaenkin positiivinen suhtautuminen pentuun on päivien kuluessa edistynyt niin, että nyt se jopa itse hakeutuu pennun viereen nukkumaan. Aiemmin pentu ei kelvannut unikaveriksi. Maisa myös sietää Sinniltä hyvin paljon, ei ole isosiskon pinna vielä kertaakaan meinannut katketa. Sinni saa pureksia minkä tahtoo ja Maisa korkeintaan vähän vinkaisee ja kerää ulokkeensa parempaan talteen. Sinni saa myös ihan mielellään tulla Maisan ruokakupille ja luuapajille, toisinaan Maisa ihan tarkoituksella menee tarjoamaan luun toista päätä Sinnille.

Toisin sanoen Sinnin kanssa kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin, Maisa on mitä mahtavin isosisko ja tuntuu olevan todella mielissään ikiomasta pikku whippetistään. :)