Mätsäröintiä

Sinni pääsi (tai joutui...) tänään patsastelemaan Chihuahua ry:n järjestämään match showhun Herttoniemeen. Keli oli suoraan sanottuna kamala, lämpötila alle kymmenen astetta, kova tuuli ja taivaalta vihmoi vettä. Varsin ihanteelliset olosuhteet whippetin esittämiseen... not. Tapahtumaan mentiin ihan puhtaasti sosiaalistamistarkoituksessa. Viimeaikaisten ikävien sattumusten jälkeen halusin Sinnin saavan vaihteeksi kivoja tai edes neutraaleja kokemuksia ympärillä pyörivistä vieraista koirista ja ihmisistä.

Huono keli taisi karsia osallistujia varsin tehokkaasti, sillä pienten pentujen kehässä toikkaroi vain noin parisenkymmentä koiraa eikä omaa vuoroa tarvinnut kovin kauaa odotella. Sinnille osui pariksi mäyräkoiranpötkylä, jolle näytteleminen ei tainnut olla se mieluisin laji. Yhteistyöhaluinen joskin koleassa viimassa tutiseva Sirmeli nappasi näin ollen punaisen nauhan ja sijoittui vielä lopulta punaisten kehässä neljänneksi. Kotiinviemisiksi tuli näin ollen pyttyä, ruusuketta ja ties mitä muuta.

Inhasta kelistä huolimatta Sinni oli hirmuisen reipas, seisoi ja ravasi ryhdikkäästi, ei häiriintynyt ympärillä hortoilevista kilpakumppaneista eikä muutenkaan muistuttanut sitä onnetonta katkarapua, joka taannoisessa Whippet-Tapahtumassa oli hätää kärsimässä. Ainoa hasteellinen osio oli hyvin pieni ja kiikkerä pöytä, jolla tuomari tutki koirat. Sinni oli silmin nähden jännittynyt mokoman heiluvan kapistuksen päällä tasapainoillessaan ja suhtautui tuomariinkin hivenen epäluuloisesti. Ötökkä ei kuitenkaan yrittänyt väistää alta pois vaan antoi kiltin tädin kopeloida enimmäkseen mukisematta. Epäilen, että tukevammalla pöydällä Sinni olisi ollut paljon rennompi ja mulkoillut tuomaria hiukan vähemmän murhaavasti. Olosuhteisiin nähden suoritusta voi kuitenkin pitää varsin kelvollisena!

Maisaa ei sovi unohtaa vaikka isosisko jäikin pois tämän päivän karkeloista. Maikku parantelee edelleen kyljen haavaa ja edistystä onkin jo tapahtunut. Paita pysyy kuitenkin toistaiseksi visusti päällä, Makkonen nikertäisi rupea niin kovin mielellään... Pokaalipönötysten sijaan Maisa pääsi esittelemään jumppaliikkeitä tajunnanräjäyttävässä kalsaripaidassaan.

Mangusti...

... ja hoplaa!

Rankkaa oli! Siispä siskokset pinoutuivat iltapäivätorkuille

Sattuu ja tapahtuu

Viime aikoina koirilla on ollut meneillään jokin ihmeellinen kohelluskausi. Pieniä haavereita tuntuu sattuvan jatkuvalla syötöllä ja vähän väliä saa olla hoitamassa ties mitä naarmuja tai saikuttamassa nilkuttavaa whippetiä. Sinni kolhaisi oikean etukinttunsa pääsiäisen aikoihin ja ontui kevyesti pari päivää. Kuvittelin jalan olleen jo kunnossa muutaman päivän levon jälkeen ja jatkoimme normaalia lenkkeilyä, mutta niin vaan Simpura kolaroi pellolla rallatessaan ja satutti jalkansa uudestaan. Seuraava lepojakso pidettiinkin sitten niin pitkänä, että jalka sai kunnolla parantua ennalleen.

Pari päivää sitten Sinni oli jälleen kerran osallisena ikävässä välikohtauksessa. Törmäsimme aamulenkillä siihen samaan epämääräisen pystykorvasekoitukseen, joka maaliskuussa jätti Simpun kankkuun hampaanjäljet. Tällä kertaa koira oli hihnassa, mutta jostain käsittämättömästä syystä ilman ennakkovaroitusta riuhtaisi itsensä irti taluttajansa otteesta ja kävi suoraan Sinniin kiinni. Onneksi ehdin tönäistä pystykorvan kauemmas ennen kuin se sai kunnon otetta ötökästä, mutta pienen naarmun se ehti jättää Sinnin lapaan. En voi uskoa Simpun huonoa tuuria. Sinni ei millään tavoin provosoinut tai edes huomannut hyökkääjäänsä ennen kuin se oli jo tulossa päälle. Pystykorva ei myöskään missään vaiheessa käyttäytynyt aggressiivisesti lähempää ohi kulkenutta Maisaa kohtaan, vaan tähtäimessä oli pelkkä Sinni. Ei ole helppoa pienellä raitapaidalla.

Reippaat retkeilijät

Maisa on myös saanut osansa kolhuista. Muikkunen on tätä nykyä taantunut taas pennuksi ja riekkuu ja hepuloi kuin heikkopäinen. Osumaa ovat ottaneet lähinnä koivet joko pienten nyrjähdysten tai naarmujen muodossa. Muutama päivä sitten tuli kuitenkin vähän isompi osuma kylkeen, aiheuttajana mitä todennäköisimmin Sinnin hampaat. Jälleen kerran pieni muistutus siitä, että näiden paperinahkaisten kanssa olisi ihan hyvä käyttää kuonokoppaa tietyissä tilanteissa, mutta eipä sitä millään usko ennen kuin omalle kohdalle osuu. Sinnikin on sellainen sähikäinen ja helposti kuumuva ärrieri, että ei pitäisi olla suuri yllätys että jossain vaiheessa sattuu vahinko. Jotenkin sitä on vain ajatellut että toinen on vielä niin pentu että ei sitä viitsisi kopalla kiusata. Vaikka faktahan on että Sinnissä ei ole ollut mitään pentumaista enää aikoihin ja tietyissä tilanteissa se on kipakampi kuin Pikku Myy eikä ole koskaan epäröinyt käyttää hampaitaan Maisaa ojentaessaan. Jospa nyt opimme jotain.

Maisa, vesipeto

Mansikka maistuu myös Maisalle

Onneksi elämä ei sentään ole ihan pelkkää kurjuutta ja kärsimystä. Jokaiseen päivään on mahtunut hauskoja hetkiä, iloisia sattumuksia ja yllättäviä onnistumisia. Esimerkkinä vaikkapa mukava retki Suomenlinnaan, josta tämän valitusvirren kuvat ovat. Reissussa kului koko päivä, keli oli huisin hieno ja koirilla taisi olla varsin hauskaa. Tyttelit pääsivät myös puntarille. Sinni painaa nyt n. 12 kg, puolisen kiloa on tullut lisää sitten huhtikuun alun ja se on kyllä helppo uskoa kun katsoo ötökän lihaskuntoa. Maisan lukemasta olin erityisen ylpeä. Reilu kuukausi sitten löysä ja lihakseton Makkonen painoi 13,9 kg, sunnuntaina vaa'alla seisoi 14,2-kiloinen huomattavasti timmimpi tyttö, jolla ei ole enää löysyydestä tietoakaan ja muskelit ovat palanneet lähes entiseen loistoonsa.

Loppukevennyksenä vielä Sinnin taidonnäytteet tämän päivän treeneistä. Se on kuulkaa huikean hieno pieni hippetti!







Videot  © Anna Salonpää

Pääsiäislomailua

Pääsiäisloma oli tänä vuonna tavallista pidempi ja vietimme kokonaisen viikon mökkimaisemissa. Koirien ohjelmaan kuului metsässä samoilua, auringonottoa, kohtuutonta herkuttelua ja yleistä hepulointia. Mökkeily on etenkin Maisan mielestä parasta ikinä, blondista paljastuu aina uusia piirteitä kun se saa viilettää villinä ja vapaana luonnon helmassa. Juuri ennen lomaa ajoitettu osteopaattikäynti takasi sen, että jumitukset eivät hidastaneet neitosen menoa. Tällä kertaa Maikkulin tapahtumarikkaaseen viikkoon mahtui mm. metsään eksyminen (onneksi pikkusiskossa on jälkikoiran vikaa ja surkeana ulvova metsästäjä saatiin yhtenä kappaleena kotiin), uimareissu +4-asteisessa järvessä kaksi päivää jäiden lähdön jälkeen (Makkua ei toista kertaa jätetä rannalle kun lähdetään veneellä liikenteeseen...) ja naamalle hypännyt sammakko (hui!). Maisa myös puolusti pihaa raivokkaasti metsässä lyllertäviltä supikoirilta ja muilta hämäriltä hiippareilta, enpä ole ennen kuullut whippetin suusta yhtä vakuuttavaa vahtihaukkua.

Sinni on vielä niin pieni ettei ymmärrä Isojen Koirien vaativasta elämästä juuri mitään. Pikkuötökkä ottikin mökkeilyn ihan vaan lomailun kannalta ja teki sitä mitä pentukoirat nyt vastaavissa olosuhteissa tekevätkään, eli leikki ja ilakoi, tutustui luonnon ihmeisiin ja nautti vapaudesta. Sen verran rajua riekkumista raitapaita kuitenkin harrasti, että kolautti kinttunsa terassin nurkkaan ja varoi hiukan jalkaansa pari päivää. 

Ja sitten niitä kuvia:

Hei hulinaa

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet varsin vauhdikkaita. Kivat kevätkelit palasivat ryminällä
ja ulkoilua on harrastettu huomattavan ahkerasti. Maisan mieliala on parantunut taas huimasti, hetkittäin sen jo tunnistaa elämäniloiseksi nuoreksi koiraksi. Yksi suuri piristävä tekijä oli laumakoon tuplaantuminen vajaaksi viikoksi, kun saimme Maisan parhaan kaverin ja yhden Sinnin siskoista kylään. Nelikon yhteiselo sujui varsin kivuttomasti, mitä nyt Simppa oli alkuun haluton jakamaan sohvaa vierailijoiden kanssa ja päästeli ärräpäitä aina kun kuvitteli omaa tilaansa loukattavan. Raidallinen hapannaama ei kuitenkaan onneksi lähtenyt haastamaan riitaa itseään isompien ja vanhempien kanssa, vaan tajusi väistää pois alta jos liika läheisyys alkoi ahdistaa.

Sohvakoristeet

Laumaelämä jatkui parin päivän hengähdystauon jälkeen kun itse suunnistin pienelle visiitille keväiseen Berliiniin ja hurtat pääsivät neljäksi päiväksi naapuriin Sinnin toisen siskon ja tämän karvaisen "isoveljen" hellään huomaan. Tytöt ilmeisesti käyttäytyivät varsin mallikkaasti ja olivat kuin kotonaan, mitään ikävöimistä ei ollut havaittavissa. Maisa jopa pääsi agilitytreeneihin hoitajansa kanssa ja yhteistyö pelasi niin saumattomasti kuin vain voi. Ei voi kuin olla onnellinen että tytöille löytyy tarvittaessa luotettavia kaitsijoita, hyvät hoitajat kun eivät missään tapauksessa ole itsestäänselvyys.

Maisan nättiin nassuun ei kyllästy koskaan

Harrastusrintamalla sujuu edelleen mukavasti. Treenimotivaatio on aika tapissa niin koirilla kuin omistajallakin ja hauskaa on! Maisan kohdalla harrastamiseen ei liity mitään paineita tai kisatavoitteita, ainoa päämäärä on pitää yhdessä hauskaa. Agilityn suhteen jonkinlainen tekninen kehittyminen olisi tietysti hieno juttu, mutta sekin lähinnä vain treenien sujuvuuden lisäämiseksi ja hämmentävien väärinymmärrysten välttämiseksi. Kunnonkohotusprojekti on myös Maisalla käynnissä, neidin kropassa on tällä hetkellä aivan liikaa jotain löysää ja hyllyvää ja liian vähän lihaksia. Lisäksi Maisan ohjelmaan kuuluvat lähes päivittäiset tokoilu- ja tempputuokiot. Neidin tekemisen intoa on suorastaan liikuttavaa katsella, Muikkunen on kovin onnellinen kun pääsee kesken lenkin suorittamaan jotain Tärkeää Tehtävää, kuten kiertämään puun.

Sinnin pentukurssi jatkuu huhtikuun loppuun asti. Pikkuneidin kehittymisen seuraaminen on ollut valtava ilo, vaikea uskoa että pienestä whippetistä voi löytyä sellaista keskittymiskykyä ja tekemisen halua. Välillä on jopa vaikeaa muistaa pitää pää kylmänä ja olla ahnehtimatta liikaa, aina ei millään malttaisi pitää treenihetkiä riittävän lyhyinä kun pikkutiikerillä on hillitön draivi päällä. Sinnin kanssa suurimpana tavoitteena on tekemisen riemun säilyttäminen, se kun on taipuvainen ottamaan asiat vähän liiankin vakavasti. Tokoilut sun muut olisi tarkoitus jättää kurssin loputtua vähemmälle huomiolle ja jatkaa uudella innolla vasta syksymmällä, sillä suunnitelmissa olisi paneutua hiukan vinttikoiramaisempiin harrasteisiin kunhan rata- ja maastotreenit jossain vaiheessa alkavat.

Pörröhäntäinen sporttimalli

Maisa on jo hiukan timmiytynyt sitten synttäripäivän

Täysii! Sinni on hiljattain hoksannut juoksemisen ilot ja vetää hillittömiä ralleja yksikseenkin silkasta vauhdin riemusta

Aktivoitumista harrastusrintamalla

Sinnillä alkoi keskiviikkona kahdeksan kerran agilitypainotteinen pentukurssi Koirakoulu Kompassissa. Puolet treenikerroista on perustottelevaisuutta ja muita agilityssa tarvittavia oheistaitoja, loput kerrat sitten tutustutaan esteisiin pennuille sopivalla tavalla.


Ensimmäisen treenikerran ohjelmistossa oli katsekontakti, lähtöasento (eli meidän tapauksessa sivulletulo), irtoaminen ja muutamia helppoja lämmittelyliikkeitä. Katsekontaktia on Sinnin kanssa harjoiteltu siitä asti kun se syyskuussa meille muutti. Varsinaista uuden oppimista ei siis tässä suhteessa tule, mutta tätä toimintoa ylläpidetään ja vahvistetaan jatkuvasti. Sivulletulon alkeitakin olemme ehtineet jo omatoimisesti harjoitella. Sinni tarvitsee vielä hiukan johdattelua namikäden avulla, mutta sillä tuntuisi muuten olevan tehtävän idea jo varsin hyvin hallussa. Namialustalle irtoaminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia, ahne pikkupossu kipitti vauhdilla hotkimaan herkut heti luvan saatuaan. Lämmittelyliikkeistä kokeilimme kieppiä ja jalkojen välistä pujottelua. Sinni osaa jo pyöri!-käskyllä kiepsahtaa vastapäivään, joten keskityimme tällä kertaa lähinnä myötäpäivään pyörähtämiseen ja käskysanaksi valikoitui kieppi. Pujottelua oli hiukan hankala toteuttaa hihnan kanssa, joten perehdymme tähän paremmin omatoimitreeneissä kotona.

Sinnin versio katsekontaktista

Sinni jaksoi koko 45-minuuttisen todella hyvin, neiti keskittyi hienosti ja energiaa oli ihan riittävästi. Ei se nyt mitenkään äärettömän sähäkkä ollut liikkeissään, mutta ei todellakaan mikään lahnakaan eikä näyttänyt kyllästymisen merkkejä. Viimeaikaiset ikävät tapahtumat huomioonottaen olen myös huisin ylpeä Sinnin häiriönkestosta. Nurkassa möykkäävää isokoikoista kurssitoveriaan Simppa vilkuili epäluuloisesti tunnin alussa, mutta kun kiljuva karvapallo ei selvästikään uhannut vippettilapsen henkeä, se unohdettiin pian ja Sinni keskittyi treenaamiseen..

Lelun noutaminen (muutaman kunniakierroksen kanssa) on mieluisa harrastus

Maisalla puolestaan jatkui tänään tammikuussa aloitettu agilitykurssi. Juoksun takia ehdimme silloin pari kuukautta takaperin käydä vain ensimmäisellä kurssikerralla, joten nyt käymme loput neljä kertaa. Maisan treenivire oli varsin hyvällä mallilla, neidillä riittää taas energiaa tekemiseen. Tunnin teemana oli valssi ja harjoittelimme paria erilaista radanpätkää joilla kyseistä ohjauskuviota piti hyödyntää. Muuten sujui varsin mainiosti, mutta viimeisellä radalla kepit muodostuivat pieneksi ongelmaksi. Maisa on viimeksi tehnyt keppejä joskus syksyllä ja tuntui kokonaan unohtaneen niiden funktion. Pieni omatoimitreeni saattaisi olla paikallaan ennen ensi sunnuntaita.

Maisa katsoo kovin kauniisti

Kuvat ovat tämän viikon perjantailta, lämmin ja keväinen viikko päättyi eilen ikävään lumentuloon ja kelin kylmenemiseen. Kevään toista tulemista odotellessa...

Kaikki lähtee hyvästä peruskunnosta

Nopea kirittäjä on välttämätön

Treeniohjelmaan kuuluu myös pystypaini

Köydenvetoa unohtamatta

Sinni harjoittelee myös levitointia

Ketteryys kehittyy kanervikossa

Harjoittelun aikana on pidettävä tankkaustaukoja

Kumpi nappaa ensin narupallon (ilman palloa)?

Pikkusisko kaipaa toisinaan muistutusta pelisäännöistä

Välillä ladataan akut aurinkoenergialla

Tauon paikka