Paljon onnea, Sinni!

Keskiviikkona 6.8. Sinni saavutti kunnioitettavan yhden vuoden iän! Aika on kulunut uskomattoman nopeasti, vaikea uskoa että siitä pienestä raidallisesta mytystä on kasvanut pitkäkoipinen ja tulisieluinen nuori neiti. Toisaalta taas tuntuu kuin Sinni olisi ollut täällä aina, on liki mahdotonta kuvitella elämää ennen tuota sähäkkää hurjapäätä.

Varsinaisena synttäripäivänä ei työkiireiden takia ehditty sen kummemmin juhlia, mutta tänä aamuna Sinni pääsi viettämään laatuaikaa synttärilahjansa kanssa. Uusi köysilelu tuntui olevan kovasti ötökän mieleen!

Seikkailua Savossa

Tässä kuussa on on kertynyt ajokilometrejä varsin kiitettävästi, joka perjantai auton nokka on suunnattu Etelä-Savoon järvimaisemiin. Kuun ensimmäisenä viikonloppuna ohjelmassa oli jo perinteeksi muodostunut mökki- ja näyttelyreissu. Tänä vuonna Mikkelissä ei järjestetty näyttelyä, joten retkikohteeksi valikoitui Juva. Ei hullumpi tapahtuma, mitä nyt keli oli vähintäänkin eksoottinen. Hillittömän helteen katkaisi hetkellisesti aivan järjetön kaatosade, eikä meillä tietenkään ollut sateenvarjoja tai mitään muutakaan sateensuojaa mukana. Koirat sentään pääsivät häkkien suojaan. Oikullisestä säästä huolimatta tulosta tuli, arvostelut ja muut nippelitiedot löytyvät tyttöjen omilta tulossivuilta. Maisa pani kehässä parastaan taitavan handlerin käsissä, Sinnin esitin itse. Sirmeli ei edelleenkeen oikein välitä mistän pönötystouhuista ja meinasi kuolla tylsyyteen, mutta käyttäytyi sentään sivistyneesti eikä näyttänyt kohtuuttoman hapanta naamaa. Onnistunut reissu silti kaikin puolin.

Juvan-retken kokoonpano: Wanda, Maisa, Sinni, Taiga, Kiwie

Loch Saimaan hirviö? © Riina Tuominen

Seuraavana viikonloppuna ohjelmassa oli venereissu, reittinä Puumala-Savonlinna-Puumala-mökki. Maisa on kokenut veneilijä ja nauttii matkanteosta, Sinniä hiukan jännitti alkuun, mutta nopeasti sekin rauhoittui torkkumaan ja katselemaan maisemia. Ensimmäinen yö vietettiin Piispanhuvilalla, jossa koirat pääsivät juoksentelemaan vapaana ja tutkimaan paikkaa omatoimisesti. Lisäksi niiden kanssa harjoiteltiin hiukan veneen laidoilla liikkumista, ja pian tytöt jo sujuvasti hoitivat itsensä maihin ja takaisin veneeseen omatoimisesti.

Koko lauantaipäivä vierähti ympäri Savonlinnaa seikkaillessa. Ilmeisesti whippetit eivät ole siellä kovin tavanomainen näky, sillä siskokset saivat melko paljon huomiota osakseen. Etenkin Sinni tuntui herättävän vastaantulijoissa ihmetystä ja erään pikkutytön kohdalla silkkaa kauhua. Lapsukainen oli täysin vakuuttunut, että narun päässä kekkaloi ihan oikea tiikeri eikä suinkaan raidoilla varustettu koira. Kyseinen pikkutiikeri toljotti silmät pyöreänä, kun ihmistaimi rääkyi kurkku suorana ja hyperventiloi äitinsä käsipuolessa roikkuen. Seuraavaa vastaantulijaa Sirmeli sitten mulkaisikin pahalla silmällä, eikä tämä jäänyt tappavan katseen iäkkäältä kohteelta huomaamatta. "Tuolla koiralla on voittajan katse", julisti papparainen juhlallisesti ja tuijotti tuimasti takaisin. Allekirjoittanut meinasi tipahtaa siihen paikkaan kierimään naurusta...

Uskollinen kulkuneuvomme

Savonlinnan tiikeri demonstroi kilpakumppaneita halveksuvaa voittajan katsetta

Sinni myös järjesti ylimääräistä ohjelmaa Savonlinnan satamassa. Pikkuelukka yliarvioi ketteryytensä ja valtavalla itsevarmuudella sohelsi itsensä veneen laidan yli järveen. Onneksi ötökkä on varsin uimataitoinen ja suunnisti määrätietoisesti kohti laituria, jolle sen sai vedestä nostettua. Yllättäen Sirmelin rautainen ego ei saanut pienintäkään kolausta eikä koiralapsi oppinut tapahtuneesta yhtään mitään, vaan rämäpäinen tyyli jatkui koko reissun ajan. Yllätys yllätys pikkukoiralla pidettiin pelastusliivit visusti päällä... Yö Törninpyörän laiturissa sujui onneksi varsin rauhallisissa merkeissä, kummasti vaan neljä ihmistä ja kaksi koiraa mahtuu Flipper 740:een riittävän mukavasti. Sunnuntain paluumatkalla veneessä oli jo kohtuullisen väsyneitä koiria. Mökiltä takaisin kapunkiin lähti pelkkä Sinni, Maisa ilmoitti varsin selkeästi jäävänsä mieluummin mökille vanhempieni hellään huomaan.

Rankkaa tuo reissaaminen. Huomatkaa taustalla näkyvä Olavinlinna.

Ainesta Hurtan pelastusliivimannekiineiksi?

Kaksi seuraavaa viikonloppua sujuivat pelkän mökkeilyn merkeissä, näillä helteillä ei lenkkeilyä ole juuri harrastettu vaan liikunta on hoidettu järvessä polskimalla. Kaupungissakin olemme yrittäneet metsästää erilaisia uimapaikkoja. Sinni tosin on käynyt joka maanantai Tuomarinkartanolla ratatreeneissä, tytteli on jo aika pätevä menijä ja jahtaa konepupua vauhdilla koko radan ympäri. Lähtö tapahtuu toistaiseksi avoimesta kopista, seuraavaksi sitten pitäisi alkaa sulkea etuveräjää. Tuskinpa tulee ongelmia senkään kanssa, ötökkä on nopea oppimaan ja hinku vieheen perään on kova.

Molemmat tytöt ovat tämän viikon lomailleet mökillä, viihtyvät siellä varmasti paremmin kuin hiostavassa pienessä asunnossa. Tänään sain kuitenkin töihin hiuksianostattavia viestejä, Maisa oli postinhakureissulla karannut vanhemmiltani ja lähtenyt tien laidassa hilluneen hirven perään kohtuullisen raivokkaasti. Ajohaukku lakkasi aikanaan kuulumasta eikä tytöstä näkynyt jälkeäkään... Kieltämättä heti ensimmäiseksi tuli mieleen ne pahimmat kauhuskenaariot, että Maisa on hirvenpotkun jäljiltä jauhelihana jossain keskellä metsää. Onneksi Makkonen löytyi pitkällisten etsintöjen jälkeen väsyneenä, onnellisena ja enimmäkseen yhtenä kappaleena. Hiukan se oli kuulemma reissussa rähjääntynyt ja naarmuja riitti paikattavaksi, mutta mitään isompaa haaveria ei metsästysretkellä sattunut. Toivotaan että loppuviikko sujuisi hiukan rauhallisemmin...

Vesiötökkä

Kesäkuun kuulumisia

Aika kuluu nopeasti kun on hillitön kiire, se on tullut huomattua viimeisen kuukauden aikana. Arkikuviomme menivät kokonaan uusiksi kesäkuun alussa, kun liki seitsemän kuukautta kestänyt laiskottelu loppui kuin seinään. Tutkimusavustajan pesti eläinlääkiksessä kutsui jälleen, ja tällä hetkellä työnteko haittaa vapaa-aikaa varsin merkittävästi. Maisa ja Sinni ovat onneksi sopeutuvaisia likkoja, ne eivät ole olleet moksiskaan vaikka pitkät aamupäivälenkit ja koko päivän käytettävissä ollut emäntä vaihtuikin yllättäen päivittäiseen 8-10 tunnin tylsyyteen. Ensimmäisen viikon ajan jätin varmuuden vuoksi tietokoneen äänittämään tyttöjen edesottamuksia, mutta sikeitähän nuo mokomat ovat vedelleet kaikki päivät alusta asti.

Liikuntamäärät ovat pakon sanelemina vähentyneet, mutta kuten todettu, whippetit ovat sopeutuvaisia. Tätä nykyä tytöt pääsevät vain yhdelle kunnon lenkille päivässä, aamulla ja illalla suoritetaan pelkät pikaiset pissatukset. Iltapäivälenkin pyrin kuitenkin pitämään mahdollisimman pitkänä ja pääsääntöisesti ehdimme tehdän töiden jälkeen noin parin tunnin lenkin, ajan (ja kelin) salliessa viihdymme ulkona pidempäänkin. Onneksi sentään valoa riittää! Olemme myös ahkerasti etsiskelleet uusia lenkkimaastoja kohtuullisten ajomatkojen päästä, samojen polkujen tallaaminen alkaa vähitellen tympäistä koiriakin.

Kauniskorvaiset hömötintit

Agilityhöntsäilyt on myös jätetty kesätauolle, mutta tilalle olemme onneksi saaneet uuden kesäharrastuksen. Joka maanantai tytöt pääsevät Tuomarinkartanon radalle viehettä ihmettelemään. Sinni on selvästi löytänyt sen omimman lajinsa, raitapaita käy hiukan kuumana vuoroaan odotellessaan ja toisinaan turhautuminen purkautuu volinana. Käsivieheen perään Sirmeli lähtee hullunkiilto silmissä kaikkensa antaen ja tappaa rätin erittäin perusteellisesti. Moottorivieheen ääntä Simppa vierastaa vielä hiukan, mutta lähtee kyllä reippaasti ajamaan. Ja Maisa sitten... Noh. Sanotaanko vaikka että Makkulin suorituksilla on viihdearvoa. Kyllähän se käsivieheen perään varsin livakasti lähtee, mutta kirmaa lähinnä silkasta juoksemisen ilosta eikä koske vieheeseen pitkällä tikullakaan. Vieheen pysähdyttyä Maisa tyypillisesti kääntyy salamana ympäri ja lähtee ilopiruetteja heitellen hepuloimaan. Blondi mikä blondi, mutta onneksi sentään onnellinen sellainen :)

Sievä ja viaton?

Iloinen eläin

Viikonloput on pääsääntöisesti pyhitetty mökkeilylle. Tyttelit pääsevät toteuttamaan itseään ja liikunnantarvettaan mielin määrin ja selvästi ottavat vapaudestaan kaiken ilon irti (kuten kuvista näkyy). Jossain vaiheessa kesää ajattelin tarjota siskoksille pienen kesäloman ja jättää ne viikoksi mökille vanhempieni huomaan.

Ja mitähän vielä... Sinnille aikuistuminen on selvästi aika rankkaa. Pienen sähikäisen ärsytyskynnys tuntuu madaltuneen entisestään ja erityisesti pentuesiskot saavat ärmätin näkemään punaista hyvin vähäisellä provosoinnilla. Onneksi Sinni on nyt melko hyvin oppinut poistumaan hankalista tilanteista ennen kuin tunteet kuohahtavat liiaksi, ja rallileikkeihin se saa osallistua vain koppa päässä. Lisäksi turha yrmyily ja kukkoilu on raitapaidalta tiukasti kielletty. Yhteiselo Maisan kanssa on onneksi edelleen harmonista eikä ylilyöntejä tapahdu kun tyttelit ovat kahdestaan liikenteessä.

Maastoutumisyritys

Maisan suhteen puolestaan pitäisi tehdä jonkin sortin päätöstä suuntaan tahi toiseen. Hankalasta, turhauttavasta ja kaikille osapuolille vaikeasta ensimmäisestä juoksusta säikähtäneenä olen varsin vakaasti sitä mieltä, että leikkauttaminen olisi niin koiran kuin omistajankin mielenterveyden kannalta paras ratkaisu. Toisaalta on kuitenkin hiukan ikävää sterkkauttaa nuori ja monellakin tavoin lupaava koira jo nyt. Kuitenkin Maisan hyvinvointi on ehdottomasti etusijalla ja "turhat" juoksut monen kuukauden masennusjaksolla höystettynä eivät taida olla kenenkään edun mukaisia. Usein tuntuvat nuo ongelmalliset juoksut vain pahentuvan iän myötä. Toisaalta taas jos Maisan aikoo leikkauttaa ennen seuraavaa juoksua, alkaa olla jo pienoinen kiire. Ensimmäisen juoksun alkamisesta on kohta jo puoli vuotta, joten seuraava voi teoriassa alkaa hetkenä minä hyvänsä. Toki käytännössä Makku varmaankin tulee sukuunsa ja harrastaa pitkiä välejä, mutta eipä sitä voi varmuudella tietää. Hankalaa on, ei mahda mitään.

Sinni, photobomber

Koipeliini

Mätsäröintiä

Sinni pääsi (tai joutui...) tänään patsastelemaan Chihuahua ry:n järjestämään match showhun Herttoniemeen. Keli oli suoraan sanottuna kamala, lämpötila alle kymmenen astetta, kova tuuli ja taivaalta vihmoi vettä. Varsin ihanteelliset olosuhteet whippetin esittämiseen... not. Tapahtumaan mentiin ihan puhtaasti sosiaalistamistarkoituksessa. Viimeaikaisten ikävien sattumusten jälkeen halusin Sinnin saavan vaihteeksi kivoja tai edes neutraaleja kokemuksia ympärillä pyörivistä vieraista koirista ja ihmisistä.

Huono keli taisi karsia osallistujia varsin tehokkaasti, sillä pienten pentujen kehässä toikkaroi vain noin parisenkymmentä koiraa eikä omaa vuoroa tarvinnut kovin kauaa odotella. Sinnille osui pariksi mäyräkoiranpötkylä, jolle näytteleminen ei tainnut olla se mieluisin laji. Yhteistyöhaluinen joskin koleassa viimassa tutiseva Sirmeli nappasi näin ollen punaisen nauhan ja sijoittui vielä lopulta punaisten kehässä neljänneksi. Kotiinviemisiksi tuli näin ollen pyttyä, ruusuketta ja ties mitä muuta.

Inhasta kelistä huolimatta Sinni oli hirmuisen reipas, seisoi ja ravasi ryhdikkäästi, ei häiriintynyt ympärillä hortoilevista kilpakumppaneista eikä muutenkaan muistuttanut sitä onnetonta katkarapua, joka taannoisessa Whippet-Tapahtumassa oli hätää kärsimässä. Ainoa hasteellinen osio oli hyvin pieni ja kiikkerä pöytä, jolla tuomari tutki koirat. Sinni oli silmin nähden jännittynyt mokoman heiluvan kapistuksen päällä tasapainoillessaan ja suhtautui tuomariinkin hivenen epäluuloisesti. Ötökkä ei kuitenkaan yrittänyt väistää alta pois vaan antoi kiltin tädin kopeloida enimmäkseen mukisematta. Epäilen, että tukevammalla pöydällä Sinni olisi ollut paljon rennompi ja mulkoillut tuomaria hiukan vähemmän murhaavasti. Olosuhteisiin nähden suoritusta voi kuitenkin pitää varsin kelvollisena!

Maisaa ei sovi unohtaa vaikka isosisko jäikin pois tämän päivän karkeloista. Maikku parantelee edelleen kyljen haavaa ja edistystä onkin jo tapahtunut. Paita pysyy kuitenkin toistaiseksi visusti päällä, Makkonen nikertäisi rupea niin kovin mielellään... Pokaalipönötysten sijaan Maisa pääsi esittelemään jumppaliikkeitä tajunnanräjäyttävässä kalsaripaidassaan.

Mangusti...

... ja hoplaa!

Rankkaa oli! Siispä siskokset pinoutuivat iltapäivätorkuille

Sattuu ja tapahtuu

Viime aikoina koirilla on ollut meneillään jokin ihmeellinen kohelluskausi. Pieniä haavereita tuntuu sattuvan jatkuvalla syötöllä ja vähän väliä saa olla hoitamassa ties mitä naarmuja tai saikuttamassa nilkuttavaa whippetiä. Sinni kolhaisi oikean etukinttunsa pääsiäisen aikoihin ja ontui kevyesti pari päivää. Kuvittelin jalan olleen jo kunnossa muutaman päivän levon jälkeen ja jatkoimme normaalia lenkkeilyä, mutta niin vaan Simpura kolaroi pellolla rallatessaan ja satutti jalkansa uudestaan. Seuraava lepojakso pidettiinkin sitten niin pitkänä, että jalka sai kunnolla parantua ennalleen.

Pari päivää sitten Sinni oli jälleen kerran osallisena ikävässä välikohtauksessa. Törmäsimme aamulenkillä siihen samaan epämääräisen pystykorvasekoitukseen, joka maaliskuussa jätti Simpun kankkuun hampaanjäljet. Tällä kertaa koira oli hihnassa, mutta jostain käsittämättömästä syystä ilman ennakkovaroitusta riuhtaisi itsensä irti taluttajansa otteesta ja kävi suoraan Sinniin kiinni. Onneksi ehdin tönäistä pystykorvan kauemmas ennen kuin se sai kunnon otetta ötökästä, mutta pienen naarmun se ehti jättää Sinnin lapaan. En voi uskoa Simpun huonoa tuuria. Sinni ei millään tavoin provosoinut tai edes huomannut hyökkääjäänsä ennen kuin se oli jo tulossa päälle. Pystykorva ei myöskään missään vaiheessa käyttäytynyt aggressiivisesti lähempää ohi kulkenutta Maisaa kohtaan, vaan tähtäimessä oli pelkkä Sinni. Ei ole helppoa pienellä raitapaidalla.

Reippaat retkeilijät

Maisa on myös saanut osansa kolhuista. Muikkunen on tätä nykyä taantunut taas pennuksi ja riekkuu ja hepuloi kuin heikkopäinen. Osumaa ovat ottaneet lähinnä koivet joko pienten nyrjähdysten tai naarmujen muodossa. Muutama päivä sitten tuli kuitenkin vähän isompi osuma kylkeen, aiheuttajana mitä todennäköisimmin Sinnin hampaat. Jälleen kerran pieni muistutus siitä, että näiden paperinahkaisten kanssa olisi ihan hyvä käyttää kuonokoppaa tietyissä tilanteissa, mutta eipä sitä millään usko ennen kuin omalle kohdalle osuu. Sinnikin on sellainen sähikäinen ja helposti kuumuva ärrieri, että ei pitäisi olla suuri yllätys että jossain vaiheessa sattuu vahinko. Jotenkin sitä on vain ajatellut että toinen on vielä niin pentu että ei sitä viitsisi kopalla kiusata. Vaikka faktahan on että Sinnissä ei ole ollut mitään pentumaista enää aikoihin ja tietyissä tilanteissa se on kipakampi kuin Pikku Myy eikä ole koskaan epäröinyt käyttää hampaitaan Maisaa ojentaessaan. Jospa nyt opimme jotain.

Maisa, vesipeto

Mansikka maistuu myös Maisalle

Onneksi elämä ei sentään ole ihan pelkkää kurjuutta ja kärsimystä. Jokaiseen päivään on mahtunut hauskoja hetkiä, iloisia sattumuksia ja yllättäviä onnistumisia. Esimerkkinä vaikkapa mukava retki Suomenlinnaan, josta tämän valitusvirren kuvat ovat. Reissussa kului koko päivä, keli oli huisin hieno ja koirilla taisi olla varsin hauskaa. Tyttelit pääsivät myös puntarille. Sinni painaa nyt n. 12 kg, puolisen kiloa on tullut lisää sitten huhtikuun alun ja se on kyllä helppo uskoa kun katsoo ötökän lihaskuntoa. Maisan lukemasta olin erityisen ylpeä. Reilu kuukausi sitten löysä ja lihakseton Makkonen painoi 13,9 kg, sunnuntaina vaa'alla seisoi 14,2-kiloinen huomattavasti timmimpi tyttö, jolla ei ole enää löysyydestä tietoakaan ja muskelit ovat palanneet lähes entiseen loistoonsa.

Loppukevennyksenä vielä Sinnin taidonnäytteet tämän päivän treeneistä. Se on kuulkaa huikean hieno pieni hippetti!







Videot  © Anna Salonpää

Pääsiäislomailua

Pääsiäisloma oli tänä vuonna tavallista pidempi ja vietimme kokonaisen viikon mökkimaisemissa. Koirien ohjelmaan kuului metsässä samoilua, auringonottoa, kohtuutonta herkuttelua ja yleistä hepulointia. Mökkeily on etenkin Maisan mielestä parasta ikinä, blondista paljastuu aina uusia piirteitä kun se saa viilettää villinä ja vapaana luonnon helmassa. Juuri ennen lomaa ajoitettu osteopaattikäynti takasi sen, että jumitukset eivät hidastaneet neitosen menoa. Tällä kertaa Maikkulin tapahtumarikkaaseen viikkoon mahtui mm. metsään eksyminen (onneksi pikkusiskossa on jälkikoiran vikaa ja surkeana ulvova metsästäjä saatiin yhtenä kappaleena kotiin), uimareissu +4-asteisessa järvessä kaksi päivää jäiden lähdön jälkeen (Makkua ei toista kertaa jätetä rannalle kun lähdetään veneellä liikenteeseen...) ja naamalle hypännyt sammakko (hui!). Maisa myös puolusti pihaa raivokkaasti metsässä lyllertäviltä supikoirilta ja muilta hämäriltä hiippareilta, enpä ole ennen kuullut whippetin suusta yhtä vakuuttavaa vahtihaukkua.

Sinni on vielä niin pieni ettei ymmärrä Isojen Koirien vaativasta elämästä juuri mitään. Pikkuötökkä ottikin mökkeilyn ihan vaan lomailun kannalta ja teki sitä mitä pentukoirat nyt vastaavissa olosuhteissa tekevätkään, eli leikki ja ilakoi, tutustui luonnon ihmeisiin ja nautti vapaudesta. Sen verran rajua riekkumista raitapaita kuitenkin harrasti, että kolautti kinttunsa terassin nurkkaan ja varoi hiukan jalkaansa pari päivää. 

Ja sitten niitä kuvia: