Vilkas viikonloppu ja ekat rokotukset

Tämän viikonlopun tunnuslauseena olisi voinut olla "vaikeuksien kautta voittoon". Ohjelmaa oli tiedossa runsaasti: perjantaina Sinnin ja siskojen leikkitreffit, lauantaina Lahden kv näyttely kera Maisan ja Kiwien ja sunnuntaina vielä kunnon whippettreffit Jakomäessä. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Torstai-iltana Maisa alkoi ontua oikeaa etujalkaansa. Mitään syytä ontumiselle ei alkuun löytynyt, Maisa ei aristanut mitään kohtaa eikä ollut kolhinut itseään mihinkään. Kivensiru anturassa vaikutti mahdolliselta koska ontuminen oli voimakkainta kovalla alustalla kuten asvaltilla, nurmikolla ja sisällä ontumista tuskin havaitsi. Tassusta ei kuitenkaan löytynyt mitään ylimääräistä. Perjantaina töiden jälkeen vaivojen aiheuttaja löytyi, Maisa oli tunnollisesti imeskellyt kipeän kohdan huomattavan punoittavaksi. Varpaanvälissä oli ikävän näköinen hiertymä johon viereinen kynsi vielä hankasi. Ei muuta kun Vetramiliä kunnon kerros ja tassu pakettiin hirveässä kiireessä, sitten Simppa kainaloon ja pentutreffeille.

Siskosten leikkitreffit sujuivat hienosti, sääkin suosi ja laskeva aurinko toi mukavasti valoa muuten niin harmaaseen päivään. Pennut jaksoivat juoksennella ja painia varsin pitkään ja kamera lauloi... Ennen kotimatkaa piipahdettiin vielä sisällä ottamassa pennuista seisotuskuvat, ihme kyllä Sinni malttoi hienosti ja ihan oikeasti seisoi! Harjoittelu on tuottanut tulosta :) Hyvin sujuneeseen päivään saatiin kuitenkin vähän ikävämpi loppu. Sinni alkoi oksennella illalla ja maha oli muutenkin kovin kuralla. Muuten pentu oli onneksi kotuullisen pirteä eikä vaikuttanut kauhean kipeältä. Yöunet jäivät kuitenkin erittäin vähäisiksi, Sinnin mahatauti jatkui aamuneljään ja siivottavaa riitti...

Siskokset saivat huisin hienot Lilon emännän ompelemat takit! (kuva: Riina Tuominen)

Koko kopla: Lilo, Taiga ja Sinni (kuva: Riina Tuominen)

Lauantaiaamuna tunnelma ei ollut varsinaisesti katossa. Maisan näyttelykunnosta ei ollut mitään varmuutta, Sinni oli ihan nuutunut taudin jäljiltä ja itse olin aivan zombina väsymyksen takia. Eipä siinä silti muu auttanut kun nakata pikkuötökkä vanhemmille hoitoon, noutaa Riina ja Kinkku mukaan ja suunnistaa kohti Lahtea ankeassa sumussa. Näyttelypaikalla selvisi nopeasti että Maisan kinttu oli kuin olikin riittävän hyvässä kuosissa eikä ontumisesta ollut enää tietoakaan. Ei se tosin ihan hirveästi lohduttanut, urosten luokkia seuratessa oli ilmiselvää että tuomari ei Maisan tyypistä pahemmin perustaisi... Vaan ihminen on erehtyväinen! Lopputulemana PN2 kera varasertin ja varacacbin, jotta hupsista vaan :) Kinkku oli vielä hienosti PN3, joten eipä se nyt ihan turha reissu ollutkaan. Maisan handlauksesta kiitokset ihanaiselle kasvattajalle, Jutta saa tytöstä kyllä parhaat puolet esiin!

Sunnuntaina aamulla alkoi elämä näyttää jo hyvinkin valoisalta aamupäivän treffejä ajatellen. Maisan jalka oli kuin uusi ja Sinni oli täysin toipunut mahataudistaan, virtaa riitti vaikka muille jakaa. Käytin neidit pikaisella aamupissatuksella ja olin juuri eteisessä kuivaamassa Maisan tassuja kun olohuoneesta kuului kolahdus ja sen jälkeen "VIU VIU VIU PIIIP MÄÄ KUALEN!" Pikkuötökkä istui keskellä olohuoneen lattiaa ja rääkyi kurkku suorana etutassuaan ilmassa roikottaen. Ei saakeli. Onneksi tällä kertaa Sinnin reaktio oli täysin ylimitoitettu suhteessa vamman vakavuuteen ja viiden minuutin päästä penska taas kohelsi iloisena ympäri kämppää kaikilla neljällä jalallaan.

Jakomäkitreffit sujuivat erittäin mukavissa tunnelmissa, ensin lenkkeili siskostrio kera pikkuruisen Pikkan. Pennut leikkivät ja juoksentelivat hyvän aikaa, hauskaa oli kaikilla! Väsymyksen viimein iskiessä pennut saivat jäädä autoon päiväunille ja lähdettiin vähän vauhdikkaammalle lenkille isojen tyttöjen eli Maisan, Wandan, Kiwien, Olgan ja Tuikun kanssa. Mukava päivä kaiken kaikkiaan, kotona oli hiljaista ja rauhallista aamupäivän reippailun jäljiltä.

Sinni ja Lilo (kuva: Riina Tuominen)

Muikea metsäneläin (kuva: Riina Tuominen)

Huisin ihana kanto! (kuva: Riina Tuominen)

Pikka ja Sinni (kuva: Riina Tuominen)

Vielä tarkeni kahlailla lammessa (kuva: Riina Tuominen)

Tehokaksikko Maisa ja Wanda (kuva: Riina Tuominen)

Kaikki yhes koos! Tuikku, Olga, Maisa, Wanda ja Kiwie (kuva: Riina Tuominen)

Metsäneläin luontaisessa elinympäristössään (kuva: Riina Tuominen)

Illalla väsytti jo kovin. Isosiskon päällä on hyvä kelliä :)

Tänään käväistiin 12-viikkoispäivän kunniaksi hakemassa Sinnille rokotukset. Ötökkä oli hurjan reipas, ei edes huomannut koko piikkiä. Päässä pyöri vain namit ja iki-ihana henkilökunta. Myös Maisa oli turistina mukana, Maikku on aina tykännyt eläinlääkärissä käynnistä. Hömpän mielestä se on naminsyöntipaikka ja kiire ovelle on kova :) Molemmat kävivät myös puntarilla, Sinni painaa tällä hetkellä 6,6 kg (Maisa painoi saman ikäisenä 7 kg) ja Muhku-Maisan lukemaksi saatiin tasan 14 kg.

11-viikkoinen ötökkä

Simppa täytti tänään huimat 11 viikkoa ja sai juhlan kunniaksi matolääkkeet nassuun. Pikkuötökkä ei ole enää niin pieni, painoa oli noin viikko sitten jo päälle 5 kg ja pennun jalat ovat venähtäneet pituutta huimasti. Ei ihme että koipeliini on toisinaan huteran ja epävakaan oloinen, tällä hetkellä Sinni tuntuu olevan pelkkää jalkaa. Huteruudesta johtuen Simpasta ei ole saatu seisotuskuvia sitten luovutuksen, mutta kaikki ajallaan. Tällä hetkellä hyttynen ei vaan pysy koivillaan riittävän tukevasti edustavia kuvia varten. Mutta jos kuvittelee katkaravun neljän tikun päällä niin pääsee aika lähelle penskan tämänhetkistä olomuotoa :D

Kasvun lisäksi viime viikkoina on tapahtunut muutakin kehitystä. Sinni on nyt n. viikon ajan suoriutunut kokonaisista työpäivistä ilman yhtäkään lammikkoa! Se siis jaksaa pidättää putkeen yli 7 tuntia, aika hyvä suoritus noin nuorelta :) Sinni myös oppi vihdoin ja viimein hyppäämään sohvalle ja sänkyyn, takapäähän on tullut voimaa lisää vaikka hutera se toki edelleen on. Edelleen ipana kyllä herkästi jää lattialle kitisemään eikä millään viitsisi edes yrittää itse, mutta kun nostopalvelu ei enää pelaa niin pakko on ihan omin pikku jaloin loikata.

Pikkuotus 12.10.

Sinnin siskot muuttivat nekin Helsinkiin tuossa reilu viikko takaperin ja Simpura onkin treffaillut ahkerasti naapurissa asuvaa Liloa. Taiga-siskon kanssa puolestaan oltiin mökkeilemässä viikonloppuna, mukana olivat tietysti myös Maisa, Kiwie-äippä ja Wanda-"täti". Oliko kyllä taas vähän turhan jännä reissu, perjantai-iltana törmättiin pentujen kanssa jumalattoman isoon supikoiraan joka ei millään olisi halunnut poistua paikalta, murisi vaan. Pennut onneksi eivät huomanneet koko elukkaa ja häipyihän se lopulta takaisin metsään kun tarpeeksi mesosin ja viskelin hiekkaa sitä kohti. Lauantai-iltana puolestaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheutti kolmen hirven kopla joka rymysi metsässä aivan tien vieressä. Koirat tietysti oli lenkillä irrallaan eikä hihnoja ollut edes mukana, siinä sitten pidäteltiin kolmea metsästyshaluista whippettiä takin kauluksista. Pennut eivät onneksi taaskaan ymmärtäneet tilanteesta yhtään mitään, viiden koiran pitelyyn ei olisi kädet riittäneet.

Rallittelua Lilo-siskon kanssa 12.10.

 Maisan suhteen ei juuri ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Agility jäi nyt harmillisesti tauolle kun uutta treeniaikaa ei saatu sovittua, mutta eiköhän sitä jossain vaiheessa päästä jatkamaan! Maisa on edelleen aivan rakastunut pikkusiskoonsa ja pitää tarkasti huolen ettei pentu häviä mihinkään. Metsälenkeillä Maisa ei liiku eteenpäin metriäkään jos Sinni on jäänyt sen mielestä liian kauas taakse. Samoin mökillä isosisko vahti tarkasti ettei pikkuötökkä katoa kanervien sekaan. Maisa on valitettavasti joutunut tyytymään hiukan normaalia vähäisempään liikuntaan, aika ei yksinkertaisesti aina riitä koirien lenkittämiseen erikseen. Siispä tytöt pääsevät useimmiten metsälenkeille yhdessä ja silloin toki edetään Sinnin tahdissa. Ei Maisaa kyllä näytä yhtään haittaavan, mutta tietysti omatunto soimaa silti. Ensi viikon lopussa työt kuitenkin loppuvat, sitten on päivisin taas enemmän aikaa puuhailla erikseen kummankin tytön kanssa.

Reippaat mökkeilijät Kiwie, Sinni, Maisa, Wanda ja Taiga. Ei uskoisi miten hankalaa koko viisikon saaminen samaan kuvaan oli....

Sinni 9 viikkoa!

Sinni pieni silakka saavutti tänään huikean yhdeksän viikon iän! Merkkipäivän kunniaksi napero oli murtautunut ulos makuuhuoneesta työpäivän aikana ja pureksinut mummin vanhan perintökasvin siististi poikki. Muuten kirppu oli kyllä ollut ihan siivosti, äänitteen perusteella leikkinyt vähän Maisan kanssa ja muuten vetänyt sikeitä.

Sinni on edelleen ollut varsin kiltti ja vaivaton lapsi. Yöt se nukkuu kiltisti, mitä nyt toisinaan tulee herättelemään siinä kolmen-neljän maissa kun pitäisi pissalle päästä. Yksinolossa ei ole sitten minkäänlaisia ongelmia, jätti pennun sitten kokonaan yksin tai Maisan kanssa. Sinni ei huuda perään tai tuhoa paikkoja, vetää vaan unta palloon tai nakertaa luita. Sisäsiisteys on niin hyvällä mallilla kuin tuon ikäiseltä voi odottaa. Työpäivän aikana lattialle saattaa ilmestyä joku lätäkkö, mutta muuten kaikki tehdään huolellisesti ulos.

Maisa on Sinnin suuri esikuvaja  maailman kärsivällisin isosisko. Maisa ei sano pahasti vaikka Sinni repii korvasta tai könyää päällä unia häiritsemässä. Sinni on matkinut Maisalta monia käytösmalleja ja odottaa mm. iltaruokaansa sievästi isosiskon vieressä istuen. Hihnassa pentu kulkee varsin näppärästi, mitä nyt toisinaan hiukan jumittaa paikallaan ja kotiin päin on välillä kova kiire. Seisomista, istumista ja odottamista on hiukan harjoiteltu ja ne sujuvatkin jo aika hienosti! Pieneksi sähikäiseksi Sinni malttaa olla paikoillaan hämmästyttävän hyvin.

Sohvanvaltaajat. Yllättävää kyllä Sinni ei vieläkään osaa hypätä sohvalle itse.

Sinni on viime päivinä päässyt tutustumaan vähän metsäpolkuihin. Se seuraa hienosti mukana ja pitää itse huolta ettei eksy kovin kauas. On myös ollut hyvä huomata että vaikka Maisa huitelee omia juttujaan vähän kauempana, Sinni ensisijaisesti seuraa minua eikä isosiskoa. Ulkona ei ole vielä tullut vastaan mitään mikä Sinniä jännittäisi, vaan bussit, toiset koirat ja muut kulkijat ohitetaan joko välinpitämättömästi tai pienten ilopomppujen kera. Myös autoilua on vähän harjoiteltu ja yllätys yllätys, sekin sujuu varsin mallikkaasti. Alkumatkasta Sinni saattaa hiukan kitistä mutta rauhoittuu pötköttelemään parissa minuutissa.

Oikeasti se on ihan normaali...

Metsästä löytyi aarre!

Lahna-agilityä ja ihana pentu

Maisan kanssa oli tänään jatkokurssin viimeinen treenikerta. Jo kotona ennen lähtöä aavistin että treeneissä oltaisiin varsin fletkumatomeiningillä, Maisa ei nimittäin jaksanut yhtään innostua treenikamojen pakkaamisesta ja autossakin se simahti takapenkille vaikka varmasti tiesi minne ollaan menossa. Hyvin tytteli kuitenkin skarppasi ja suoritti tehtävät varsin moitteettomasti, joskin hiiiiitaaasti ja rauhallisesti. Tänään päästiin tekemään jo ihan oikeaa neljän esteen rataa ja harjoiteltiin siinä sivussa valssausta. Maisan edellisten kertojen mörkö eli A-este sujui tänään kuin vettä vaan, neiti ei epäröinyt hetkeäkään. Myös putken kanssa jokin loksahti paikoilleen eikä Maisa kovinkaan aktiivisesti pyrkinyt ohi tai putken päälle. Sen sijaan aitojen kanssa oli niin laiskamato että huh, hyvä että jaksoi kinttunsa nostaa rimojen yli. Agilitytreenit toivon mukaan jatkuvat tämänkin kurssin jälkeen, ainakain ihana opemme oli taas järjestämässä seuraavaa jatkokurssia juuri meidän porukallemme :)

Agitreenien ajan Sinni oli kotona ihan yksin vajaa kaksi tuntia. Tapani mukaan äänitin sen yksinolon Audacity-ohjelmalla. Taitava pikkuneiti ei päästänyt pihaustakaan koko aikana, taisi vedellä sikeitä. Iltapäivän rymylenkillä saattaa toki olla jotain osuutta asiaan... Mutta taas kerran olen kyllä positiivisesti yllättynyt pennun kanssa, Sinni on ihan mielettömän fiksu ja selväpäinen pieni otus vaikka tiettyä riiviömäisyyttä neidistä löytyykin. Ensimmäisenä voisi mainita sisäsiisteyden, sen suhteen pikkuneiti on osoittautunut jopa etevämmäksi kuin isosisko saman ikäisenä. Sinni pidättää hienosti yön yli eli noin 7,5 tuntia. Työpäivienkään aikana ei ole ilmestynyt yhtäkään lätäkköä lattialle, vaikka yhtäjaksoista sisällä oloa tuleekin aamupäivällä pari-kolme tuntia ja iltapäivällä suunnilleen neljä. Saa nähdä miten käy torstaina kun ei ole päiväulkoiluttajaa tiedossa.

Yksinolot ovat myös alusta asti sujuneet mallikkaasti. Sinni ei ole vielä kertaakaan jäänyt vinkumaan perään kun olen lähtenyt, jäi se sitten kotiin Maisan kanssa tai kokonaan yksin. Neiti painuu vauhdilla omaan (eli Maisan...) petiin kun portti makkarin ovella laitetaan kiinni. Kotiinpaluut eivät aina ole yhtä hiljaisia, alkuun Sinni heräsi oven kolahdukseen ja tuli portille vaatimaan poispääsyä. Muutamasta kerrasta pikkuötökkä kuitenkin oppi, että portti ei aukea ennen kun leipäläpi on ummessa. Mitään eroahdistukseen viittaavaa neidillä ei tosiaankaan ole, satunnaiset nauhalle tallentuvat mölähdykset taitavat ennemminkin olla pientä tylsisitymistä.

Pienet naskalihampaat isketään toisinaan myös vähemmän sallittuihin paikkoihin, mutta ihme kyllä Sinni on oppinut kieltosanat hetkessä ja jopa tottelee niitä erittäin hyvin. Järsintätarpeen iskiessä pentu kuitenkin pääsääntöisesti etsii suuhunsa luun, lelun tai Maisan. Maisan jo alun alkaenkin positiivinen suhtautuminen pentuun on päivien kuluessa edistynyt niin, että nyt se jopa itse hakeutuu pennun viereen nukkumaan. Aiemmin pentu ei kelvannut unikaveriksi. Maisa myös sietää Sinniltä hyvin paljon, ei ole isosiskon pinna vielä kertaakaan meinannut katketa. Sinni saa pureksia minkä tahtoo ja Maisa korkeintaan vähän vinkaisee ja kerää ulokkeensa parempaan talteen. Sinni saa myös ihan mielellään tulla Maisan ruokakupille ja luuapajille, toisinaan Maisa ihan tarkoituksella menee tarjoamaan luun toista päätä Sinnille.

Toisin sanoen Sinnin kanssa kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin, Maisa on mitä mahtavin isosisko ja tuntuu olevan todella mielissään ikiomasta pikku whippetistään. :)

Sisko ja sen sisko

Kyllä Maisa taitaa loppupeleissa olla aika onnellinen omasta whippetistään. Eikä Sinniäkään taida hirveästi harmittaa että joutui tänne ;) Kuvat puhukoon puolestaan:

Ensimmäinen yö takana!

Sinni painui eilen illalla kymmenen maissa Maisan petiin ja simahti totaalisesti. En sitten raaskinut herättää pientä enää pissallekaan, vaan hiljalleen könysimme Maisankin kanssa nukkumaan. Todettuaan petinsä varatuksi Maisa päätti kömpiä minun viereeni peiton alle. Sinni nukkui kuin tukki, ei kitissyt tai ollut levoton. Puoli viiden maissa aamulla se heräsi juomaan, samalla käytin sen pikaisesti ulkona. Sisälle palattuamme Sinni kaivautui petiin jatkamaan unia ja lopulta heräilimme koko porukka kahdeksan maissa.

Muutenkin tämä päivä on sujunut kivasti. Sinni vuoron perään leikkii, ulkoilee ja nukkuu. Pihalla on jo riemukkaasti tervehditty muutamaa naapuria ja toistaiseksi kaikki pissat ja kakat on tähdätty ulos. Yksinoloharjoitukset on myös aloitettu. Aamupäivällä Sinni ja Maisa jäivät kahdestaan kauppareissun ajaksi, Sinni makuuhuoneeseen ja Maisalla olohuoneeseen. Myöhemmin Sinni jäi vajaaksi tunniksi ihan yksin kun lähdin Maisan kanssa pidemmälle lenkille. Äänitin molemmat yksinolot eikä Sinnillä vaikuttaisi olleen sen suurempaa hätää. Lähtiessä se oli molemmilla kerroilla juuri menossa nukkumaan ja palatessa se oli sikeässä unessa. Pari kertaa kummankin yksinolojakson aikana se oli mölissyt (=vinkunut, ulissut, haukahdellut...) yhteensä n. 10-20 sekunnin pätkiä. Äänestä päätellen se ei ole ollut mitenkään hädissään, kunhan nyt kokeillut josko meuhkaamalla saisi jotain aikaiseksi.

Tytöt ovat tänään leikkineet keskenään useampaan otteeseen, lisäksi Maisaa ei enää juurikaan haittaa vaikka Sinni tulisikin kylkeen kiinni. Pitkä pinna tuntuu isosiskolla olevan, Maisan häntä ja tassut ovat jo useampaan otteeseen joutuneet naskalihampaiden uhriksi mutta Maisa van kärsivällisesti siirtää ulokkeensa turvaan eikä ärsyynny. Sen sijaan Sinni pieni sähikäinen antoi isosiskolle kiukkuista palautetta kun Maisa erehtyi tunkemaan nenänsä pikkutiikerin ruokakuppiin. Järkyttynyt Maikku parka siirtyi välittömästi kauemmas mokomasta pikkutiikeristä.

Sisko ja sen sisko

Ei se pikkusisko nyt ehkä niiiin kamala ole

Tervetuloa Sinni!

Pikku-Sinni haettiin tänään kotiin! Pirkkalasta Valkeakoskelle pentu vinkui, ulvoi ja mönki ympäriinsä pitkin takapenkkiä. Sitten se vaikeni kuin taikaiskusta ja veti sikeitä kokoloppumatkan. Kertaakaan ei tullut edes huono olo. Maisa oli pihalla vastassa kun päästiin perille. Ensitapaaminen sujui hyvin, Maisa ei ollut liian kovakourainen eikä Sinniä jännittänyt tippaakaan. Sisällä pistettiin heti leikit pystyyn ja tytöt juoksentelivat ympäriinsä lelut suussa. Malttoivat ne rauhoittuakin, tosin Sinniä otti päähän kun Maisa hyppäsi sohvalle "turvaan". Pikkumarakatti ei ihan vielä osaa itse hypätä perässä, mutta eiköhän se ole vain ajan kysymys...

Hereillä ollessaan Sinni on aikamoinen tättähäärä, koko ajan menossa ja tekemässä jotain enemmän tai vähemmän kiellettyä. Milloin maton hapsut saavat kyytiä tai pikkueläin yrittää tappaa itsensä sähköiskuun tunkemalla kielensä pistorasiaan. No, eipähän käy aika pitkäksi. Onneksi Sinni myös osaa hyvin rauhoittua aloilleen nukkumaan. Neiti vaikuttaa toistaiseksi kohtalaisen itsenäiseltä, eikä se ole jatkuvasti kyttäämässä minun tai Maisan liikkeitä. Hyvä niin. Myös ulkona Sinni on pohjattoman utelias. Ja ihan mielettömän reipas! Hihna ja pantakaan eivät aiheuta suurta harmistusta, vaan Sinni tepsuttaa reippaasti eteenpäin. Pissat ja kakat on toistaiseksi tehty hienosti ulos.

Maisa suhtautuu uuteen pikkusiskoonsa hienosti. Pienen hajuraon se mielellään pitää, mutta ei ärhentele vaikka Sinni tunkisikin iholle, siirtyy vain toisinaan hiukan kauemmas. Tosin äsken Maisa siirtyi sohvalta lattialle Sinnin viereen, ei ilmeisesti jaksanut enää kuunnella sohvalle pyrkivän Sinnin kitinöitä :) Eiköhän tytöistä vielä tule hyviä kavereita!